Lukijoilta

Diginatiivi ei aina ole diginatiivi

Olen kuullut etätyöskentelyn yhtäkkisen suosion takia paljon diginatiiveista ja huomannut, että moni tätä termiä käyttävä käsittää virheellisesti diginatiivisuuden taituruutena kaikissa tietotekniikkaan liittyvissä asioissa.

Diginatiivit ovat kylläkin kasvaneet älypuhelinten kanssa, ja heidän maailmankuvansa ja ajattelutapansa ovat muovautuneet omanlaisikseen älypuhelinten ja suurten verkkopalveluiden vaikutuksesta. Diginatiivit ymmärtävät näiden palveluiden toiminnan ja niiden välisen ekosysteemin perusteellisella tasolla, jota on hankala saavuttaa aikuisiällä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita diginatiivien olevan yleisesti taitavia kaikissa tietoteknisissä asioissa. Jotkut ovat, mutta eivät vain diginatiivisuutensa ansiosta.

Usein, kun on kyse jostakin suurten verkkopalvelujen ekosysteemin ulkopuolisesta asiasta, esimerkiksi tietokoneen ongelmasta tai jostakin aivan uudesta palvelusta, on diginatiivisuudesta oletettua vähemmän hyötyä.

Ratkaiseva tekijä tietoteknisessä osaamisessa ja oppimisessa on useimmiten se, uskaltaako kokeilla uutta ja etsiä apua ja neuvoja verkon hakukoneiden avulla.

Ei siis kannata lannistua ajattelemaan uusien digitaalisten työskentelytapojen tai tietoteknisten ongelmien olevan ylitsepääsemättömiä esteitä vain siksi, ettei ole diginatiivi. Siitä tulee helposti itseään toteuttava ennuste.

Matti Pulkkinen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Angus
Diginatiivi on aina diginatiivi
Kirjoitus on aivan asiaa, mutta otsikko on järjetön. Tavoiteltaneen paradoksia, mutta rajansa silläkin, mihin paradoksi venyy. Järjellinen muotoilu olisi esim. "Diginatiivi ei ole aina digiosaaja/-taituri".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.