Mainos

Pääskyvuoren kasarmialueen uudisrakentaminen on alkanut

Asukkaan kotona viihtymiseen ja arjen mutkattomaan sujumiseen voidaan vaikuttaa jo rakennuksen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa.
Asukkaan kotona viihtymiseen ja arjen mutkattomaan sujumiseen voidaan vaikuttaa jo rakennuksen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa.

Pohjola Rakennus rakentaa mukavuusalueita, joissa elämä on mukavaa niin seinien sisä- kuin ulkopuolella. Millainen työ on rakentaa kokonainen asuinalue? Kurkistamme Pääskyvuoreen tulevan asuinalueen suunnittelupöydälle ja aitojen taakse.

Pohjola Rakennuksen toiminta käynnistyi tamperelaisesta rivitalorakentamisesta kolmekymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä yritys rakentaa mukavuusalueita kuudella paikkakunnalla Suomessa. Yksi toiminta-alueista on Turun seutu.

Mukavuusalueen rakentaminen tarkoittaa, että asukkaiden tarpeita mietitään entistä pidemmälle. Millaisissa kodeissa ja alueilla ihmiset haluavat asua viiden tai kymmenen vuoden päästä? Miten voidaan tarjota arjelle viihtyisät puitteet erilaisiin elämäntilanteisiin? Koti ei muodostu pelkästään seinistä, vaan koko asuinympäristöstä. Rakennuspaikan sijainnilla ja piha-alueella on viihtyvyyden kannalta suuri merkitys.

Turun Pääskyvuoreen on rakentumassa uusi mukavuusalue. Ensimmäiset talot valmistuvat vajaan vuoden päästä, ennakkomarkkinointi on juuri alkanut. Millaisen työn takana on uuden kerrostaloalueen rakentaminen? Kurkkaamme työmaa-aitojen sisäpuolelle ja haastattelemme Pohjola Rakennuksen Turun ydintiimiä.

Hankekehityspäällikkö Elina Suomela: ”Järkevä, viihtyisä ja tehokas”

Pääskyvuoren tonttikilpailun tulokset ja suunnitelmat tulivat Elina Suomelan työpöydälle ensimmäisen kerran vuonna 2017, eli heti kun hän tuli Pohjola Rakennuksen palvelukseen. Sitä ennen suunnittelua oli jo tehty muutama vuosi. Useimmiten uuden kerrostaloalueen suunnitteleminen vie kolmesta kuuteen vuotta. Eikö iso, valkoinen paperi pelota?

- Ei se paperi useinkaan ole kovin valkoinen suunnittelun alkaessa, vaan kyllä tiedossa on jo paljon asioita ja reunaehtoja. Jokaisella tontilla on omat erityispiirteensä, siellä saattaa olla ennestään rakennettua ympäristöä, tontin omistajalla on oma tahtonsa ja viranomaisilla on omat vaatimuksensa, Suomela kuvailee.

Monesti asuinalueen sijainti ja lähellä olevat palvelut ratkaisevat, kenelle asuinympäristö sopii. Pääskyvuoren valtteja ovat lähellä oleva luonto ja hyvät kulkuyhteydet sekä nurkan takana olevat palvelut. Kuitenkaan se ei ole aivan kaupungin vilskeessä.

- Me teemme sellaisia koteja, joista jokainen löytää itselleen sopivan. Haluamme, että kohteesta tulee järkevä, viihtyisä ja tehokas. Seuraavaksi mietimmekin, miten meidän tuote parhaiten sopii tontille, Suomela miettii.

Hankevaiheessa päätetään muun muassa talojen määrä ja korkeus, niiden alustava asuntojakauma, hintataso ja miten ne sijoitellaan ympäristöön. Alkuvaiheessa käydään erilaisia neuvotteluja viranomaisten kanssa. Rakentamisen aloittaminen riippuu ennakkovarauksista ja rakennusluvan saamisesta.

Jani Peltomäki vastaa kiinteistöjen tuotannosta ja turvallisuudesta.
Jani Peltomäki vastaa kiinteistöjen tuotannosta ja turvallisuudesta.

Tuotantopäällikkö Jani Peltomäki: ”Nollaan virheeseen pyritään aina”

Hankkeen muuttuessa rakennusprojektiksi tuotantopäällikkö Jani Peltomäki ottaa ohjakset käsiinsä. Yksittäisen kerrostalon rakentaminen kestää noin vuoden, mutta useimmiten rakennetaan limittäin useampaa taloa. Ensin nostetaan yhden talon runko, jonka sisätyöt jatkuvat samaan aikaan kuin seuraavan talon runko nousee.

Pääskyvuoren rakentamisen alkaessa kahden talon työmaa työllistää Pohjola Rakennuksen omien työtekijöiden, kuten työmaapäällikön ja työvaihemestarin, lisäksi parhaillaan noin 100 aliurakoitsijoiden työntekijää.

Paljon ”talonosia” valmistuu jo elementtitehtailla.

- Suosimme tehtaalla rakentamista, jolloin työt voidaan tehdä säältä suojassa. Esimerkiksi kokonainen kylpyhuone voidaan tehdä tehtaalla valmiiksi kalusteineen ja laattoineen. Näin säästetään monta työvaihetta ja töitä pystytään paremmin tahdistamaan kuivumisen ehdoilla, Peltomäki kertoo.

Ison työmaan koordinointi luulisi olevan kinkkinen savotta. Peltomäen mukaan prosessit ovat kuitenkin työnjohdon kanssa niin pitkälle hiottuja, ettei virheitä pääse helpolla syntymään. Viimeisestä seitsemästä uudiskohteesta kuusi onkin ollut nollavirheluovuksia.

- Luovutuksen yhteydessä sekä asunnon ostajat että ulkopuolinen valvoja listaavat kaikki havaitsemansa puutteet. Lisäksi Pohjola Rakennus tekee vaiheittaisen itselleluovutuksen. Mikäli puutteita ei ole, on kyseessä nollavirheluovutus. Siihen pyritään aina, onhan kyseessä ihmiselle hänen elämänsä tärkein ostos - oma koti, Peltomäki tähdentää.

Peltomäki on ollut mukana rakentamisessa vuodesta 2005. Välillä hän kokeili konsulttipuolta ja oli valvomassa muun muassa kauppakeskus Myllyn laajennusrakentamista, mutta veri veti takaisin työmaalle.

- Täällä tapahtuu koko ajan, ja asioiden näkee konkreettisesti etenevän. Silti oma työni on lähinnä talouden, resurssien ja kokonaisuuden ohjaamista.

Peltomäki kokeekin olevansa enemmän mahdollistaja ja taustatuki kuin rakentaja.

- Kyllä kiitos näiden talojen rakentumisesta kuuluu työ-, suunnittelu- ja hankintapäälliköille ja jälkimarkkinoinnin osalta takuutyöpäällikölle, sekä työmaiden toimihenkilöille. Ilman heitä ei tätä omaa työmaata pystyisi pyörittämään, Peltomäki kiittää.

Haastavaa työtä ei Peltomäen mukaan pystyisi suorittamaan myöskään ilman kotopuolen täyttä tukea. Erityiskiitosta saa lapset hoitava mummula.

Pääskyvuoren uuden mukavuusalueen rakentaminen ja ennakkomarkkinointi on juuri alkanut.
Pääskyvuoren uuden mukavuusalueen rakentaminen ja ennakkomarkkinointi on juuri alkanut.

Myyntipäällikkö Hanna Tulonen: ”Uudella alueella yhteisöllinen tunnelma”

Asuntojen myynti alkaa samoihin aikoihin niiden rakentamisen kanssa. Pääskyvuoren ensimmäinen talo, Asunto Oy Turun Pääskyvuorenrinne, on juuri tullut ennakkomarkkinointiin. Myyntipäällikkönä Tulonen on tosin päässyt vaikuttamaan jo suunnitteluvaiheessa moneen asiaan. Näin kuluttajan ääni nousee esiin ja myyntiin saadaan sellaisia kohteita, joille on kysyntää.

- Pääskyvuori on hyvä esimerkki sellaisesta mukavuusalueesta, joita haluamme kehittää. Se sijaitsee palveluiden lähellä ja sinne on nopea kulkea niin autolla kuin julkisilla liikennevälineillä tai pyörällä. Luonto on lähellä niin liikkumiseen kuin viljelemiseen Jaaninojan palstoilla.

Kasarmitausta luo alueeseen oman leimansa ja pientä salamyhkäisyyttä. Luolat ja Pääskyvuoren linkkitorni kutkuttavat historiantutkijoita.

- Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita Pääskyvuoren tulevista kodeista ja olemmekin yhteystietonsa jättäneisiin yhteydessä heti ennakkomarkkinoinnin alkaessa. Myöhemmässä vaiheessa teemme yhteistyötä myös kiinteistövälittäjien kanssa, Tulonen kuvailee myyntiprosessia.

Turussa on Tulosen mukaan tällä hetkellä hyvä noste, asuntokauppa on käynyt vilkkaana koko loppu- ja alkuvuoden. Ihmiset ovatkin tottuneet tekemään nopeita päätöksiä.

Rakentajan tavoitteena on, että rakennettavan taloyhtiön kodeista suurin osa myydään rakennusaikana. Näin asukkaat pääsevät kaikki muuttamaan taloon yhtä aikaa sen valmistuessa.

- Uudelle asuinalueelle syntyy tietynlainen yhteisöllisyys, kun kaikki asukkaat ovat samassa tilanteessa. Silloin tutustutaan helposti myös naapureihin, Tulonen tietää.

Pääskyvuoren ensimmäiset talot valmistuvat vuosien 2021 ja 2022 vaihteessa. Kokonaisuudessaan alue on valmis kymmenen vuoden sisällä.

Pohjola Rakennuksen Turun tiimissä Hanna Tulonen (vas.) vastaa myynnistä ja Elina Suomela kiinteistöjen kehittämisestä. Antti Saarinen on hankejohtaja.
Pohjola Rakennuksen Turun tiimissä Hanna Tulonen (vas.) vastaa myynnistä ja Elina Suomela kiinteistöjen kehittämisestä. Antti Saarinen on hankejohtaja.

Hankejohtaja Antti Saarinen: ”Hyvä johtaja solmii luottamuksellisia suhteita”

Pohjola Rakennuksen Länsi-Suomen aluetta on vetänyt viime syksystä alkaen hankejohtaja Antti Saarinen. Omien sanojensa mukaan hänen tehtävänsä on ”toimia liimana ihmisten ja organisaatioiden välissä”. Turussa ja ympäristökunnissa työntekijöitä on tällä hetkellä toimistolla 14 ja työmailla 30, kasvua on parisenkymmentä prosenttia edellisvuoteen.

Saarinen on ollut rakennusalalla parikymmentä vuotta, joten hyppy rakennusyhtiön aluetoimiston johtoon ei ollut vieras. Tärkeintä hänelle työssään on rakentaa luottamuksellisia suhteita niin työntekijöihin kuin yhteistyökumppaneihin.

- Meillä on hyvät, toimivat prosessit, joten tiedämme, miten asioita viedään eteenpäin. Ryhmäpäätöksetkin tarvitsevat kuitenkin lopullisen pisteen ja vastuunkantajan. Pyrin olemaan johtajana helposti lähestyttävä ja siihen, että kaikkien on kiva tulla töihin, Saarinen kuvailee johtamistyyliään.

Mukavuusalueiden kehittämisen Saarinen kuvailee olevan pitkäjänteistä puuhaa. Seuraavien viiden vuoden kohteet ovat jo tiedossa, ja katse on kymmenen vuoden päässä.

- Seuraamme tarkasti kaupungin kärkihankkeita ja kulkuyhteyksien kehittymistä. Etsimme jatkuvasti uusia alueita ja tutkimme asumisen trendejä.

Sitä missä kymmenen vuoden päästä rakennettavat mukavuusalueet sijaitsevat, ei Saarinen vielä paljasta. Pääskyvuoren rakentamisen aloittamisesta hän on sen sijaan innoissaan.

- Pääskyvuori oli meille hieno löytö, sillä siinä ovat lähellä sekä luonto, kaupunki että palvelut. Näen kuinka siellä on kiva ulkoiluttaa koiraa työpäivän jälkeen, Saarinen maalailee.

Pohjola Rakennus Oy Suomi

Ajurinkatu 2, 20100 Turku

vaihde 020 7759 600

www.pohjolarakennus.fi

Lue lisää Pääskyvuoresta