Talous

Apple joutui antamaan tulosvaroituksen koronavirusepidemian vuoksi

Tara Lehtonen

Erityisesti matkapuhelimistaan ja tietokoneistyaan tunnettu teknologiajätti Apple on antanut tulosvaroituksen.

Yhtiö kertoi myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa lähettämässään tiedotteessa, että uuden koronaviruksen aiheuttama epidemia vaikuttaa merkittävästi yhtiön tuotantoon.

Yrityksen mukaan sen liikevaihto on kuluvalla vuosineljänneksellä osavuosikatsauksessa arvitoitua pienempi.

Erityisesti Kiinassa riehuvan COVID-19-epidemian vuoksi viranomaiset ovat määränneet Applen sopimusvalmistajien tehtaita pidettäväksi suljettuina tartuntojen ehkäisemiseksi.

Yhtiö arvioi, että tuotanto- ja toimitusvaikeudet vaikuttavat iPhone-puhelimien liikevaihtoon maailmanlaajuisesti, koska tuotannon palauttaminen normaalille tasolle on ollut suunniteltua hitaampaa.

Applen tulokseen vaikuttaa tuotanto-ongelmien lisäksi se, että yhtiö on joutunut sulkemaan useita Apple Store -nimellä tunnettuja liikkeitään koronavirusepidemian vuoksi Kiinassa. Lisäksi useat kiinalaiset vähittäismyyjät joutuvat pitämään liikkeensä suljettuina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtiön mukaan muualla maailmassa iPhone-puhelinten kysyntä on ollut odotetulla tasolla, mutta Kiina on kaikkein suurin ja tärkein älypuhelimien markkina-alue.

WHO:n mukaan lähes 1 800 kiinalaista on tähän mennessä menehtynyt sairastuttuaan koronavirukseen. Tartunnan saaneita on maailmanlaajuisesti 71 400, joista kiinassa yli 70 000.

Kiinan ulkopuolella sairauteen on menehtynyt tähän mennessä kolme ihmistä: yksi henkilö Filippiineillä, yksi Japanissa ja yksi Ranskassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.