Rasismi

Rasismin vaarallisin muoto on rakenteellinen ja näin se vaikuttaa Suomessa – huono-osaisuus voi kasautua läpi elämän

Keskiviikkona Helsingissä järjestettyyn Black Lives Matter -mielenosoitukseen osallistui yli 3 000 ihmistä, ja tapahtuma jouduttiin keskeyttämään poliisin kehotuksesta kokoontumisrajoitusten takia. Mielenosoituksella osoitettiin tukea Yhdysvaltojen protesteille, joita on järjestetty pian kahden viikon ajan afroamerikkalaisen George Floydin kuoleman, poliisiväkivallan ja rasismin vuoksi.

Rasismi ei ole Suomessa ainoastaan rasistisia solvauksia ja viharikoksia yhteiskunnan marginaaleissa. Sitä on myös rakenteissa, kuten koulutuksessa, työelämässä, asuntomarkkinoilla ja palveluissa.

– Kaikkein vaarallisin rasismin muoto on rakenteellinen rasismi. Se heikentää mahdollisuuksien yhdenvertaisuutta eli eriarvoistaa sitä, mitä mahdollisuuksia ihmisillä on elämässä, kertoo ylitarkastaja Michaela Moua yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

Suomessa rasismina pidetään tyypillisesti tahallisia tai tietoisia tekoja ja tapahtumia yksilöiden välillä. Rakenteellisessa rasismissa on kuitenkin kyse yhteiskunnan rakenteissa ja instituutioissa olevista toimintakäytännöistä ja säädöksistä, jotka johtavat syrjintään ja rasismiin. Ne asettavat eriarvoiseen asemaan tiettyihin ihmisryhmiin kuuluvat, esimerkiksi afrikkalaistaustaiset ja romanit.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikön Shadia Raskin mukaan tällä on laajoja, kasautuvia vaikutuksia.

– Rakenteellinen rasismi vaikeuttaa monien toimeentuloa, asunnon löytämistä ja osallisuuden kokemusta, mikä aiheuttaa huono-osaisuuden kasautumista ja kuormittaa mielenterveyttä.

Rakenteellinen rasismi voi seurata ihmistä läpi elämän taitekohtien. Silloin mahdollisuudet menestyä ovat huonommat kuin muilla.

– Koulun jälkeen on vaikea saada työharjoittelupaikkaa nimen takia, mikä vaikuttaa cv:een ja verkostoihin. Rekrytoinnissa on vaikeuksia, jolloin joutuu ehkä tyytymään työhön, joka ei vastaa koulutusta. Se vaikuttaa pitkällä aikavälillä tulotasoon, Moua listaa.

– Kun työuralla eteneminen on haastavaa ja jää matalapalkkaiselle alalle, joka ei vastaa koulutustasoa, asunnon ostaminen vaikeutuu.

Syrjintää työpaikoilla ja rekrytoinnissa

Työelämässä tyypillisestä suomalaisesta nimestä poikkeava nimi voi vaikuttaa jo siihen, otetaanko henkilö työhaastatteluun riippumatta tämän pätevyydestä.

– Näkyvään vähemmistöön kuuluminen voi vaikuttaa myös uralla etenemiseen ja tietyille, usein matalapalkkaisille aloille asettautumiseen, Moua kertoo.

Rakenteellisen rasismin olemassaoloon viittaa esimerkiksi tutkimusraportti, jonka Uudenmaan ely-keskuksen Kotona Suomessa -hanke julkaisi toukokuun lopussa. Tätä mieltä on antirasistinen tutkimusverkosto Raster.

Raporttiin haastatellut yritysten rekrytoinneista vastaavaa henkilöt palkkaisivat mieluiten työntekijöitä EU:n alueelta, Virosta ja Pohjoismaista. Osa vastaajista mainitsi, että he eivät mielellään palkkaisi Afrikan maista tai Lähi-idästä lähtöisin olevia työntekijöitä.

Tätä selitettiin raportissa eurooppalaisten työntekijöiden “koetulla ahkeruudella, kielitaidolla ja kulttuurin samankaltaisuudella”. Yritysten edustajien mielestä maahanmuuttajien lähtömaa vaikuttaa keskeisesti työelämään sopeutumiseen ja työpaikalla “pärjäämiseen”.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

THL:n ulkomaalaisten hyvinvointiin keskittyneessä FinMonik-tutkimuksessa lähes joka kolmas ulkomaalaistaustainen kertoi kokeneensa eriarvoista kohtelua tai syrjintää nykyisessä työpaikassaan viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana.

– Väestöryhmien välillä on huomattavia eroja. Rakenteellista rasismia kuvastaa se, että syrjintäkokemukset ovat huomattavan yleisiä Afrikasta muuttaneilla, Shadia Rask sanoo.

Venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista työttömistä valtaosa arvioi olevansa täysin työkykyisiä ja haluaisi kokopäivätöihin. He arvioivat työnantajien ennakkoluulot ja asenteet yhdeksi keskeiseksi esteeksi työllistymiselle.

Osaltaan syrjinnästä voi johtua myös se, että ylikoulutus on huomattavasti yleisempää Suomeen muuttaneilla verrattuna Suomen koko väestöön.

Etninen profilointi on ongelma myös Suomessa

Asuntomarkkinoilla poikkeava nimi voi vaikuttaa asunnon saantiin. Esimerkiksi vuonna 2017 Åbo Akademin tutkimuksessa selvisi, että suomalaisilla vuokra-asuntomarkkinoilla syrjitään henkilöitä, joilla on arabiankielinen nimi.

Ollessaan kansanedustaja Ozan Yanar (vihr) kertoi Helsingin Sanomille, että hän joutui parikymppisenä hakemaan asuntoa nimellä "Janarin Osku".

"Näkyvään vähemmistöön kuuluminen voi vaikuttaa myös uralla etenemiseen ja tietyille, usein matalapalkkaisille aloille asettautumiseen."

Michaela Moua

ylitarkastaja

Rakenteelliseen rasismiin liittyy myös etninen profilointi eli valvontatoimien kohdistaminen yksilöön etnisyyden, ihonvärin, uskonnon tai kielen perusteella. Tämä on ongelma myös Suomessa, kertoo Helsingin yliopiston Pysäytetyt-tutkimus vuodelta 2018.

Etnistä profilointia voivat harjoittaa esimerkiksi poliisit ja vartijat kaduilla, liikenneasemilla ja kauppakeskuksissa.

– Käsky syrjiä on myös kielletty yhdenvertaisuuslaissa. Silti esimerkiksi vartijoita saatetaan ohjeistaa seuraamaan tietyn näköisiä ihmisiä kaupanalalla. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulevissa yhteydenotoissa etenkin romanien kohdalla nämä ovat tyypillisiä, Moua kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rakenteellinen rasismi voi seurata koulusta asti

Rakenteellinen rasismi näkyy esimerkiksi koulumaailmassa eli se voi vaikuttaa ihmisen elämään alusta asti. Nuoria esimerkiksi ohjataan tietyille aloille näiden oletetun taustan perusteella.

Helsingin yliopistossa on tutkittu, kuinka erityisesti nuoria maahanmuuttajanaisia ohjataan hoiva-alalle riippumatta heidän omista kiinnostuksenkohteistaan tai toiveistaan. Tutkijatohtori Tuuli Kurki tulkitsi tämän väitöstutkimuksessaan hyväksikäyttävänä rasismina, sillä "houkuttelu hoivatyöhön tehdään pääasiassa siksi, että maahanmuuttajina (ja nuorina ja naisina) heidän ajatellaan sopivan hoivatyöhön ikään kuin luonnostaan".

– Opettajat ja oppilaanohjaajat ovat lapsille ja nuorille auktoriteetteja. Jos ohjaus tapahtuu tiedostaen tai tiedostamatta niin, että valkonormatiivisuudesta poikkeavia nuoria ohjataan alaspäin, pitkällä aikavälillä se vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan elämässä, Michaela Moua sanoo.

Nuoria on myös ohjattu S2-opintoihin, eli opiskelemaan suomea toisena kielenä, vaikka he olisivat syntyneet Suomessa ja puhuisivat suomea äidinkielenään. S2-opintojen takia akateemisen kielen kehitys jää puutteelliseksi. Näin kertoo Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tutkimus vuodelta 2019.

– Rodullistava ohjaus linkittyy oletukseen, että ihminen ei voi olla ruskea ja suomalainen yhtaikaa ja puhua äidinkielenään suomea, Moua sanoo.

Lisäksi rasistiseen häirintään ei Mouan mukaan osata aina puuttua kouluissa.

– Jos pelkää mennä kouluun päivittäin, se vaikuttaa mielen hyvinvointiin. Korkeat stressitasot vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten pystyy vastaanottamaan uutta informaatiota.

"Hallitusohjelmaan kohdistuu suuria odotuksia"

Rakenteelliseen rasismiin puuttuminen vaatii Shadia Raskin mukaan aktiivista antirasistista työtä, kuten henkilöstön kouluttamista.

– Ei riitä, että ei hyväksytä rasismia, vaan pitää aktiivisesti tehdä töitä rasismin kitkemiseksi. Hallitusohjelmaan kirjattuun rasismin ja syrjinnän vastaiseen toimintaohjelmaan kohdistuu suuria odotuksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia arvioimaan ja edistämään yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan. Michaela Moua muistuttaa, että käytännössä tämä tarkoittaa havaittujen ongelmakohtien muuttamista ja korjaamista.

– Niin, että yhteiskunta pikku hiljaa menisi siihen suuntaan, että tiettyyn ryhmään kuuluva ei joudu jokaisessa merkittävässä elämänvaiheessa pelkäämään sitä, että tämä vaikuttaa negatiivisesti, Moua toteaa.

– Esimerkiksi rekrytointisyrjinnässä anonyymi rekrytointi on yksi keino parantaa tilannetta. Rakenteellinen rasismi koulumaailmassa vaatii esimerkiksi opettajien täydennyskoulutusta. Yhdenvertaisuusvaltuutetun näkemyksen mukaan ihan opettajankoulutuksessakin pitäisi olla antirasistinen pedagogiikka mukana.

Rasismi

Ihmisryhmiä aliarvostetaan ja halveksutaan

Syrjintä on kiellettyä etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, iän, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen syyn perusteella.

Syrjintää on esimerkiksi huonompi tai epäkunnioittavampi kohtelu, vihapuhe, nimittely, sanallinen loukkaus, uhkailu tai häirintä.

Palveluissa tapahtuva syrjintä voi olla esimerkiksi palveluiden ulkopuolelle jättämistä tai puutteellista neuvomista ja ohjausta.

Rasismi tarkoittaa jonkun ihmisryhmän tai siihen kuuluvan henkilön pitämistä muita huonompana esimerkiksi etnisen alkuperän, kansalaisuuden, äidinkielen tai uskonnon perusteella.

Rasismin uuden määritelmän mukaan se on ihmisryhmien rodullistamista eli esittämistä rodun kaltaisina ryhminä, joita aliarvostetaan ja halveksutaan.

Rasismin kolme tasoa

Ihmisten välinen rasismi ilmenee yksilöiden välisessä arkisessa vuorovaikutuksessa.

Rakenteellisella rasismilla tarkoitetaan yhteiskunnan rakenteisiin, kuten palveluihin ja toimintatapoihin, kytkeytyneitä eriarvoisuutta tuottavia käytäntöjä.

Sisäistetyllä rasismilla tarkoitetaan yksilön sisäistämiä uskomuksia tai ajatuksia omasta tai oman ryhmänsä huonommuudesta.

Lähde: THL ja SPR

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (21)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
selvä se
Rettelöinnit lisääntyy ennemmin tai myöhemmin ! Ei pitäisi olla kenellekään yllätys, edes vihervasemmistolle !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: selvä se
Eikä ainakaan äärioikeistolle, joka niitä on aloittamassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
bipocqueer
Vast: selvä se
Jep, saadaan kuulema oma populistinen MeToo henkinen, uhriutumis-ulina-tapahtuma tänne Turkuunkin ensi lauantaina tuon BLM-hypetyksen varjolla. Siellä on varmaan vihervassari ja antifa rettelöitsijät jo lähtötelineissään innoissaan odottelemassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: selvä se
Nimimerkki 1350: "Jep, saadaan kuulema oma populistinen MeToo henkinen, uhriutumis-ulina-tapahtuma tänne Turkuunkin ensi lauantaina tuon BLM-hypetyksen varjolla. Siellä on varmaan vihervassari ja antifa rettelöitsijät jo lähtötelineissään innoissaan odottelemassa."

1350 käyttää sanoja innoissaan odottelemisesta.
Jotenkin nyt tuntuu siltä että 1350 innoissaan odottelee niitä rettelöitä. Koskahan tuollainen tilaisuus on (tai oli).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eetu Nimi
Mihin maahan verrattuna?
Mihin maahan verrattuna Suomi on rasistinen? Onko rakenteellista rasismia tutkittu Suomessa ja miten se vertaantuu esim. Intiaan, Japaniin tai Etelä-Afrikkaan? Olisko myös rasismia kantasuomalaisia kohtaan havaittu ja miten se vaikuttas suhteisiin?

Ihmisillä on taipumus epäillä, että heitä diskriminoidaan kun ei saa esim. työtä. Minä olen epäillyt, että naiset valitaan miesten edestä. Ikäihmiset epäilee, että syy on ikä. Naiset epäilee, että syy on sukupuoli. Ja tietysti ulkomaalainen epäilee, että syy on nimi.

Ja nämä kaikki ovat joskus totta ja useasti eivät ole totta. Nyt on selvästi TS:llä kampanja meneillään. Rasismi ei ole vakava ongelma Suomessa. Polarisaatio on. Koska se voi johtaa sotaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mihin maahan verrattuna?
Onko Suomessa polarisaatiota ja mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitetaan? Rasismi voidaan hyvin laskea osaksi polarisaatiota.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
bipocqueer
Vast: Mihin maahan verrattuna?
Mankala, se polarisaatio on mm. juuri sitä mitä sinä harrastat; "Polarisaatio saa voimansa poliittisesta vastakkainasettelusta, jossa asiattomalla ja loukkaavalla kielenkäytöllä pyritään demonisoimaan vastapuoli"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Mihin maahan verrattuna?
Jos Nigerialaisista 1% on käynyt keskimäärin korkeakoulun ja suomalaisista yli 40%, niin mielestäni on itsestään selvää että Nigeriasta tuleva ei saa yhtä helposti töitä kuin suomalainen. Kyse ei todellakaan ole rasismista vaan osaamisen tasosta. Melkein voisin väittää että suomalaiset saavat huonommin töitä suhteessa siihen paljonko on nähnyt vaivaa valmistuakseen ammattiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tjl57
Keijo
Hetken luulin että artikkelin oli kirjoittanut Keijo Kaarisade.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
bipocqueer
Juu, siinähän se tosiaan syy ihan kaikkeen kun ei vaan oikein suju
Tämänhän todistaa jo ihan sekin miten hyvin heillä puolestaan sujuu (ja on kautta historian sujunut) ihan puhtaasti omiensa keskuudessa Afrikassa ilman rakenteellista rasismia. Oikea lintukoto ja sivistyksen kehto ollut kautta aikojen. Ja kaiken kaikkiaan; mikä edelläkävijä maanosa ihan joka saralla (mm. tiede, kulttuuri ja talous) kun ei ole ollut taakkana eikä menestymisen esteenä rakenteellista rasismia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Juu, siinähän se tosiaan syy ihan kaikkeen kun ei vaan oikein suju
Tässä malliesimerkki polarisaatiosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Juu, siinähän se tosiaan syy ihan kaikkeen kun ei vaan oikein suju
Mitä tekemistä muka totuudella tai loogisella ajattelulla on polarisaation kanssa? Näistä asioista jokainen kun voi etsiä objektiivisia todisteita. Jos väitteet ei pidä paikkansa niin silloin lukuja pöytään eikä naurettavia nimittelyjä tai termejä.

Afrikassa on lukuisia maita, jotka ovat puhtaasti mustien hallitsemia eikä niissä esiinny rasismia mustia kohtaan. Jos vain rasismi olisi syy huonolle työllisyydelle tai menestymiselle, näissä maissa olisi talous todella kovassa vedossa koska ei ole rasismia. Uhriutumisen kulttuurissa tietysti keksitään seuraava syyllinen eli siirtomaavallat. Siihen voi vastata, että myös Euroopassa on milloin mikäkin valloittaja orjuuttanut kansoja.

Ja yleensä afrikkalaistaustaiset eivät itse uhriudu vaan ongelma on suomalaiset, jotka eivät pysty hyväksymään ihmisten erilaisuutta vaan vaativat että mustien täytyy päästä samoihin töihin kuin valkoisten, vaikka koulutus ja osaaminen olisi heikompaa, koska on mahdotonta että ihmisissä olisi eroja lähtömaan perusteella.

Oma näkemykseni on, että Afrikkalaiset ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin ja ovat keskimäärin hyviä vähän eri asioissa kuin pohjoisemmassa asuvat. Jos he eivät keskimäärin pärjää yhtä hyvin vaikka opiskelussa tai työelämässä, on naurettavaa väittää sen johtuvan rasismista. Jos niin väittää, on velvollinen esittämään myös tieteellisen tarkastelun kestävät todisteet väitteelleen. Polarisaation toistelu ei ole tieteellisen kritiikin kestävä todiste.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit