Maskisuositus

THL:n vahva suositus: maskit käyttöön sisätiloihin rokottautumisesta riippumatta

Riitta Salmi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt suositustaan kasvomaskien käytöstä kansalaisille. THL suosittelee huonontuneessa epidemiatilanteessa, että sekä rokottamattomat että rokotetut käyttävät kasvomaskia julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Suositus koskee 12 vuotta täyttäneitä.

Kasvomaskia on THL:n suosituksen mukaan hyvä käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja joissa tartuntariski saattaa olla suuri. Tartuntariski on suurempi sisätiloissa kuin ulkona.

Erityisesti ihmiset, joilla ei ole rokotusten tai sairastetun taudin tuomaa suojaa, ovat alttiita tartunnalle ja heidän riskinsä tartunnan tai vakavan tautimuodon saamiselle on moninkertainen rokotettuihin verrattuna.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Koronarokotus ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. Virusta on tällä hetkellä paljon liikkeellä, joten myös rokotettujen kannattaa käyttää maskia, sanoo tiedotteessa THL:n ylilääkäri Otto Helve.

Alueelliset viranomaiset voivat antaa omaa aluettaan koskevia maskisuosituksia, jotka perustuvat alueelliseen epidemiatilanteeseen.

Lisäksi erilaisten tilaisuuksien järjestäjät voivat antaa omia maskisuosituksiaan, jotka koskevat heidän omia tilojaan.

Suositus ei koske terveyden- ja sosiaalihuollon, opetuksen tai varhaiskasvatuksen toimialoja eikä työyhteisöjä, joita varten on erilliset suositukset.

Suosituksista riippumatta jokaisella on oikeus päättää omasta maskin käytöstään, ellei laki tai esimerkiksi työturvallisuusmääräykset velvoita muuhun.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit