Yliopisto

Turun yliopiston rehtori valittiin Suomen yliopistojen rehtorineuvoston puheenjohtajaksi

Ari-Matti Ruuska

Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry valitsi uuden hallituksen kaudelle 2022 – 2023. Unifin puheenjohtajaksi valittiin Turun yliopiston rehtori Jukka Kola. Hallituksen jäseniksi valittiin rehtori Sari Lindblom Helsingin yliopistosta, rehtori Ilkka Niemelä Aalto-yliopistosta, rehtori Jouko Niinimäki Oulun yliopistosta sekä rehtori Antti Syväjärvi Lapin yliopistosta.

– Korkeatasoista tutkimusta ja tieteidenvälistä yhteistyötä tarvitaan, jotta isoja haasteita voidaan ratkaista. Pitkäjänteinen ja johdonmukainen tiede-, TKI-, korkeakoulutus- ja sivistyspolitiikka on ehdoton edellytys, että Suomen kilpailukykyä ja hyvinvointia voidaan lisätä, toteaa Unifin tuleva puheenjohtaja, rehtori Jukka Kola tiedotteessa.

Opetus Suomen yliopistoissa ja koko koulutusjärjestelmämme perustuu tutkimukseen. Uudet työpaikat edellyttävät entistä syvällisempää ja monipuolisempaa osaamista, ja yliopistoista valmistuvat asiantuntijat ovat oman alansa edelläkävijöitä. Syksyllä julkaistun palaute- ja uraseurantatutkimuksen mukaan työnantajat arvostavat yliopistotutkintoja ja koulutuksen työelämävastaavuus koetaan hyväksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen yliopistot toimivat monipaikkaisesti ympäri Suomen ja pystyvät verkostona lisäämään ajasta ja paikasta riippumatonta opetustarjontaa ja laadukkaita jatkuvan oppimisen palveluja, kuvaa tiedotteessa Unifin väistyvä puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

Unifin mukaan yliopistot ja korkeakoulut ovat myös varmin vetovoimakanava kansainvälisten, lahjakkaiden opiskelijoiden ja osaajien houkuttelemiseen. Huipputason tutkijat, opiskelijat ja tutkimusintensiiviset yritykset hakeutuvat sinne, missä on korkeatasoisimmat tutkimusryhmät ja parhaat edellytykset tehdä tutkimusta. On tärkeää luoda vakaat ja valoisat ura- ja rahoitusnäkymät, jotta voimme myös pitää lahjakkaat tutkijat. Veto- ja pitovoiman lisäksi Suomen on huolehdittava osaajien kiertovoimasta, jolloin voimme rakentaa laajoja ja kestäviä verkostoja, Unifi muistuttaa.

Tuleva puheenjohtaja Jukka Kola pitää tärkeänä, että Suomen tiede- ja korkeakoulupolitiikka on proaktiivista ja sitä tehdään osana koulutuksen ja tutkimuksen globaalia kenttää. Eurooppalainen tutkimusalue ja uusi yliopistostrategia sekä eurooppalaiset yliopistot muovaavat toimintaympäristöämme, hän toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit