Palkinnot

Turkulainen bakteeritutkija Pentti Huovinen sai A.I. Virtanen -palkinnon

LENNART HOLMBERG
Pentti Huovinen Turussa lokakuussa 2019.
Pentti Huovinen Turussa lokakuussa 2019.

Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen saa 10 000 euron arvoisen A.I. Virtanen -palkinnon tunnustuksena laaja-alaisista tutkimuksistaan bakteerien merkityksestä ihmiselle, niin hyvässä kuin pahassa.

Professori Huovinen on tutkinut antibioottien käyttöä infektioiden hoidossa ja toisaalta bakteerien antibioottiresistenssin vaikutuksia sekä viime vuosina suolistomikrobiston ja terveyden välisiä yhteyksiä.

Kemian Nobel-palkinnon vuonna 1945 saaneen akateemikko, professori Artturi Ilmari Virtasen mukaan nimetty AIV-palkinto jaetaan nyt 20. kerran. Palkinto luovutetaan professori Huoviselle perjantaina 10. joulukuuta Helsingin yliopistossa pidettävässä juhlassa.

– Nobelisti A.I. Virtasen nimeä kantava palkinto on Suomen mer-kittävimpiin kuuluva tiedepalkinto. On suuri kunnia liittyä maineikkaiden palkittujen joukkoon. Vaikka Virtanen sai Nobelin kemian palkinnon, hän oli oikeastaan bakteriologi. Hänen kunniakseen on jopa nimetty bakteeri, Aci-dipropionibacterium virtanenii. Bakteriologina rohkenen tuntea yhteenkuuluvuutta hänen töidensä äärellä. Bakteerien merkitys terveyden edistäjinä on vähitellen avautumassa. Vastauksia etsitään kysymyksiin, mistä saamme terveyttä edistäviä bakteereita, miten ruokimme niitä ja pidämme niistä huolta, toteaa Huovinen tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huovinen on lääketieteen ja kirurgian tohtori ja kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri. Huovinen on julkaissut yli 400 tieteellistä artikkelia ja häntä on referoitu yli 12 000 kertaa. Hän on ohjannut myös yli 20 väitöskirjaa ja toiminut vastaväittäjänä samoin yli 20 kertaa. Huovinen on aktiivisesti popularisoinut tiedettä. Hän on esimerkiksi kirjoittanut lukuisia yleistajuisia kirjoja ja pitänyt tiedeaiheista radio-ohjelmaa noin 15 vuoden ajan. Lisäksi hänellä on lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä luottamustoimia. Huovinen on myös toiminut politiikassa.

Palkinto pohjautuu Artturi Ilmari Virtasen perinnölle, ja sitä jakavat yhdessä Suomalaisten kemistien seura, Biobio-seura ja Ravitsemuksen tutkimus -säätiö. Palkintoon kuuluu rahapalkinnon lisäksi kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelema hopeinen A. I. Virtanen -mitali sekä kunniakirja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Timo Laihinen
Pentti Huovinen
Aivan oikealle henkilölle meni tämä palkinto.
Pentti on ihmisenä mitä oikeudenmukaisin ja ottaa muut huomioon.
Myös täältä kautta Onnittelut Pentille
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.