Palkinnot

Tyksin Mika Valtoselle ja Suomen tehohoitoyhdistykselle rauhanpalkinto

LENNART HOLMBERG
Tyksin tehohoidon vastuualuejohtaja Mika Valtonen sanoo, että vastakkainasettelua ja polarisaatiota tulee välttää, mutta rokotekattavuuden nostamiseen hän silti kannustaa.
Tyksin tehohoidon vastuualuejohtaja Mika Valtonen sanoo, että vastakkainasettelua ja polarisaatiota tulee välttää, mutta rokotekattavuuden nostamiseen hän silti kannustaa.

Suomen kristillinen rauhanliike (SKR) on päättänyt antaa vuoden 2022 rauhanpalkintonsa Turun yliopistollisen keskussairaalan tehohoidon ylilääkärille Mika Valtoselle ja Suomen tehohoitoyhdistykselle.

SKR perustelee valintaansa muun muassa sillä, että terveydenhuollon ammattilaiset ansaitsevat täyden tunnustuksen työstään koronan vastaisessa taistelussa. Lisäksi SKR kertoo olevansa huolissaan koronaepidemian aiheuttamasta yhteiskunnan polarisaatiosta, joka tällä hetkellä näkyy erityisesti keskustelussa rokotettujen ja rokottamattomien valinnoista ja niiden seurauksista. SKR tahtoo rauhanpalkinnollaan tunnustaa Suomen tehohoitoyhdistyksen roolin yhteiskunnan polarisaation vähentämisessä erityisesti koronapandemian aikana.

– Ylilääkäri Mika Valtonen on Suomen tehohoitoyhdistyksen puheenjohtajana tuonut vahvasti esiin vaatimukset ihmisten yhdenvertaisuudesta ja ihmisarvon loukkaamattomuudesta. Tämä sanoma ei ole ainoastaan eettisesti arvokas, vaan se on myös tärkeä toiminnallinen ohjaus koronan haavoittamalle yhteiskunnalle, sanoo tiedotteessa SKR:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Ojala.

Suomen tehohoitoyhdistyksen eettisissä ohjeissa korostuu syrjimättömyyden periaate: hoidon aiheellisuuden arviointiin eivät saa vaikuttaa potilaan sukupuoli, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus.

– Järjestönä, joka korostaa syrjimättömyyden merkitystä yhteiskunnallisen rauhan ja vakauden edistämisessä, SKR:n mielestä Suomen tehohoitoyhdistyksen eettinen linja ja sen käytännön toteutus on vuoden 2022 parasta rauhantyötä, summaa Ojala.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.