Palkinnot

Turkulainen Intoo Koulutus palkittiin – auttanut sataa yritystä perustamaan verkkokaupan

MINNA SAARINEN
Koulutusyritys Intoo Oy:n yrittäjät Maarit Fellman (vas.) ja Sari Jokinen.
Koulutusyritys Intoo Oy:n yrittäjät Maarit Fellman (vas.) ja Sari Jokinen.

Turkulainen Intoo Koulutus on valittu Googlen Golden Pin -kilpailun Varsinais-Suomen voittajaksi 2022. Palkinto jaettiin torstaina Googlen järjestämällä Grow with Google -kiertueella, joka toteutettiin yhteistyössä Googlen, Suomen Yrittäjien ja Suomen Yrittäjänaisten kanssa.

Intoo Koulutus siirsi koko koulutustoimintansa verkkoon heti pandemian alkaessa, maaliskuussa 2020, ja kehitti uudenlaisia koulutusmalleja yrittäjille. Erityisesti Intoon verkkokauppa-työpajojen avulla on useampi sata pienyrittäjää saanut perustettua verkkokaupan, joka pelasti monien elannon pandemian aikana.

Intoon 40 hengen koulutustilat, Turussa Linnankadulla, muutettiin livestriimaus- ja videointistudioiksi.

Vuonna 2015 perustettu Intoo Koulutus on erikoistunut verkkokauppa-, digimarkkinointi- ja taloushallinnon koulutuksiin ja työllistää useita asiantuntija-kouluttajia.

Yrittäjinä toimivat Maarit Fellman ja Sari Jokinen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.