Koronarajoitukset

Ruotsi helpottaa matkustajien koronasääntöjä

JORI LIIMATAINEN
Tallinkin mukaan Ruotsin viranomaiset eivät enää edellytä matkustajilta tuoretta koronatestiä.
Tallinkin mukaan Ruotsin viranomaiset eivät enää edellytä matkustajilta tuoretta koronatestiä.

Ruotsiin matkustavien ulkomaalaisten ei tarvitse enää esittää erillistä negatiivista koronatestitulosta. Ruotsin viranomaiset ovat muuttaneet aiempaa kantaansa ja muutokset astuvat voimaan ensi perjantaina. Jatkossa EU-maista tulevilta matkustajilta edellytetään joko todistus kahdesta rokotteesta tai todistus puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista. Maahan pääsee myös 72 tunnin sisällä otetun negatiivisen testituloksen kanssa. Vaatimukset koskevat täysi-ikäisiä.

Ruotsin tiukennetut koronatoimet eivät ehtineet olla voimassa pitkään. Ylimääräistä negatiivista testitulosta ryhdyttiin vaatimaan kaikista maista tulevilta matkustajilta 28. joulukuuta. Tuolloisen linjauksen mukaan koronatesti piti olla otettuna korkeintaan kaksi vuorokautta ennen maahantuloa.

Jos risteilymatkustaja ei nouse laivasta Tukholmassa, koronatodistuksia tai testituloksia ei edellytetä.

Klo 18.30: Päivitetty juttua ja lisätty linkki.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?