Kotimaa

Perussuomalaiset ärhäköityivät – Halla-aho hyökkäsi rajusti vihreiden kimppuun ja syytti fanaatikkojen houkuttelemisesta länteen

Syyrian al-Holin vankileirillä on yhteensä noin 50 000 lasta ja 20 000 aikuista naista. Leirillä viime kesänä kuvatut henkilöt eivät liity Suomessa nyt käsiteltävään tapaukseen.
Syyrian al-Holin vankileirillä on yhteensä noin 50 000 lasta ja 20 000 aikuista naista. Leirillä viime kesänä kuvatut henkilöt eivät liity Suomessa nyt käsiteltävään tapaukseen.

Hallituksen ja opposition edustajat ovat jyrkästi eri mieltä siitä, miten asiallisesti al-Holin leiriltä sunnuntaina Suomeen saapuneista kolmesta naisesta ja yhdeksästä lapsesta tiedotettiin päättäjille ja kansalaisille.

Sama kahtiajako pätee saapumisen taustoihin sekä ulkoministeriön ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimintaan asiassa.

Eva Biaudet korostaa lasten etua

Asetelma käy ilmi pikakyselystä, jonka Lännen Media teki maanantaina eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsenille.

Toisessa ääripäässä Eva Biaudet (r) vastasi valiokunnan saaneen riittävästi tietoa.

– Itse sain tiedon etukäteen. Tieto lasten kotiintulon ajankohdasta oli perustelluista syistä salainen. Syitä ovat lasten elämä, terveys ja yksityisyys: lasten etu.

– Perussuomalaisten johtajan käytös esimerkiksi vaarantaa lasten turvallisuuden. Tuntuu käsittämättömältä, miten perussuomalaiset käyttävät lapsia oman vallanhalunsa pönkittämiseen ja muslimeihin kohdistuvan vihan ja pelon lietsomiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Ulkoasianvaliokunnan jäsen Eva Biaudet (r) pitää Jussi Halla-ahon kannanottoja käsittämättöminä.
Ulkoasianvaliokunnan jäsen Eva Biaudet (r) pitää Jussi Halla-ahon kannanottoja käsittämättöminä.

Informaatio riitti vasemmistolle

Samoilla linjoilla olivat Paavo Arhinmäki (vas) ja Jouni Ovaska (kesk).

– Valiokunta sai asianmukaisesti jo etukäteen lauantaina luottamuksellisesti tiedon siitä, että sunnuntaina on tulossa perheitä Suomeen. Samalla kerrottiin taustoista. En näe syytä, miksi heidän tulostaan olisi pitänyt tiedottaa julkisesti etukäteen. Ei kentälle mitään ulkopuolisten tervetulokomiteaa kaivattu, Arhinmäki totesi.

Myös Ovaska kertoi saaneensa tiedon lauantaina. Hänen mielestään se oli siinä tilanteessa kattava ja asiallinen informaatio valiokunnan jäsenille.

– Vaikka leirille lähteneet äidit ovat toimineet tuomittavalla tavalla, heidän lapsiaan pitää pystyä suojelemaan eikä asettaa heitä median tai muun julkisen paineen silmätikuiksi. He ovat kärsineet tarpeeksi, Ovaska painotti.

– Maahan tulleiden aikuisten toiminta on tutkittava perusteellisesti ja käsiteltävä oikeudessa, mikäli tutkinta siihen johtaa. Nyt viranomaiset ovat toimineet voimassa olevien lakien mukaisesti. En lähtisi syyttelemään viranomaisia ja heidän toimintaansa tai syyttämään heitä juonittelusta.

Perussuomalaisilta raju tiedote

Biaudet ja Arhinmäki viittasivat Jussi Halla-ahon (ps) sunnuntaiseen kommenttiin, jonka mukaan viranomaisten olisi pitänyt kertoa al-Holin leiriltä saapuneista avoimesti etukäteen.

Jyrkempää tekstiä Halla-aho lateli perussuomalaisten maanantaisessa tiedotteessa. Sen otsikkona oli "Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua ISIS-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!"

– Kysymys kuuluu, mitä Suomen ulkoministeriön asiamies on alueella tehnyt ja kenelle on maksettu. Mahdollisesti Isisille. Isisin ja vihreiden tavoitteet kohtaavat siinä, että kumpikin haluaa fanaatikkojen palaavan länsimaihin jatkamaan tihutöitään, Halla-aho toteaa Facebook-päivitykseen perustuvassa kannanotossaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hänen mielestään on huolestuttavaa, että ulkoministeriö ja sisäministeriö ovat vihreiden hallussa, liikkeen, joka koettaa hänen mukaansa vimmaisesti rikkoa maahanmuuttolainsäädännön pala kerrallaan. Keskustaa ja Sdp:tä hän luonnehtii vihreän maahanmuuttoagendan tahdottomiksi tukimiehiksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvelee Suomen ulkoministeriön asiamiehen kenties maksaneen Isisille, jotta naiset ja heidän lapsensa pääsivät poistumaan vankileiriltä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvelee Suomen ulkoministeriön asiamiehen kenties maksaneen Isisille, jotta naiset ja heidän lapsensa pääsivät poistumaan vankileiriltä.

Riski Suomen turvallisuudelle?

Ulkoasiainvaliokunnan jäsenistä Ville Tavio (ps) ja Tom Packalén (ps) myötäilivät vastauksissaan Halla-ahoa.

– En hämmästyisi, jos vielä paljastuu, että kyseinen ryhmä ei ole vain ilmestynyt lähetystön oven taakse, vaan heitä on avustettu jo pidemmän aikaa. Jos näin on, Haaviston kertomat asiat ovat jotain muuta kuin totta, Packalén päätteli.

"Isisin ja vihreiden tavoitteet kohtaavat siinä, että kumpikin haluaa fanaatikkojen palaavan länsimaihin jatkamaan tihutöitään."

Jussi Halla-aho (ps)

"Perussuomalaisten johtajan käytös esimerkiksi vaarantaa lasten turvallisuuden. Tuntuu käsittämättömältä, miten perussuomalaiset käyttävät lapsia oman vallanhalunsa pönkittämiseen ja muslimeihin kohdistuvan vihan ja pelon lietsomiseen."

Eva Biaudet (r)

Mielipideilmastossa välimaastoon jäi hallituspuolue keskustan Mikko Savola. Hänen mielestään valiokuntaa olisi pitänyt informoida aikaisemmin.

– Viranomaistoiminnan yksityiskohdat eivät voi kaikilta osin olla julkisia, mutta yleisellä tasolla asioista tulee tiedottaa, Savola edellytti.

– Nämä henkilöt ovat riski sisäiselle turvallisuudelle. On oltava päivän selvää, että terroristiseen toimintaan lähteneiden aikuisten lapset otetaan välittömästi maahan palattuaan huostaan ja vanhemmat saatetaan tutkintavankeuteen ja oikeuden eteen.

Keskiviikkona keskustellaan

Valiokunnan perustuslaillinen puheenjohtaja Mika Niikko vastasi Lännen Median kysymyksiin melko maltillisesti.

Hän kertoi saaneensa tiedon tulijoista torstaina ulkoministeri Pekka Haavistolta. Tällöin sovittiin, että valiokunnalle annetaan kirjallinen ennakkotieto lauantaiksi, jolloin yksityiskohdat ovat selvillä.

– Ulkoministeriön päätös pitää tieto salaisena ei kylläkään ole linjassa sen kanssa mitä hallitus kertoi joulukuussa; että avoimuutta lisätään, Niikko huomautti

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Valtioneuvoston viestintästrategian mukaan tärkeistä asioista kerrotaan myös niiden ollessa vielä keskeneräisiä. Vaikka ulkoministeriö katsoi lasten edun vaatineen salassapitoa, olisi vähintään valiokuntaa ollut syytä informoida alusta alkaen.

Niikko muistutti, ettei valiokuntaa informoitu kevään mittaan siitä tosiasiasta, että ulkoministeriö oli tiennyt suomalaisia paenneen leiriltä, ja että he pyrkivät Suomeen.

– Valitusta toimintatavasta syntyneistä mielikuvista tullaan varmaan keskustelemaan valiokunnassa keskiviikkona.

Valiokunta moitti tiedonsaantia

Ulkoasiainvaliokunta otti viime viikon torstaina kantaa perustuslaissa turvatun tiedonsaantioikeutensa toteutumiseen. Lausunto oli vastaus perustuslakivaliokunnan asiaa koskevaan pyyntöön.

Vastauksen mukaan tiedonsaanti ei toteudu kovin hyvin varsinkaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa. Ne muodostavat merkittävän osan valiokunnan käsittelemistä asioista.

Ongelmaksi todettiin, että koska monet asiat ja neuvottelut ovat perustellusti luottamuksellisia ja suljettujen ovien takana käsiteltäviä, valiokunta ei voi olla niistä omaehtoisesti tietoinen. Siksi valtioneuvoston pitäisi olla aktiivinen tiedottaja valiokunnan suuntaan.

Aina se ei ole. Joissakin tapauksissa valiokunta on saanut tietää toimialaansa kuuluvista tärkeistä asioista lehdistön kautta.

Uutista on oikaistu kello 17.50. Korjattu Jouni Ovaskan puoluekannaksi keskusta.

Lue myös: Ulkoministeri Haavisto al-Holista palanneista: "Leiristä lähteneistä on tullut erilaisia tietoja useita viikkoja"

Esiselvitykset aloittava keskusrikospoliisi: Al-Hol -palaajat eivät ole yhteismitallisia – "Jokainen on yksilö tässä tutkinnassa

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (97)

Vastaa
Seppo Huuskonen
Niinpä niin
Ei se ihme ole jos jussi ärhäköityy. Evan oikeisto liberaali ajattelutapa joskus toriparlamentissakin ihmetyttä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Niinpä niin
Jusssi on raukkamainen pelkuri kaikkea vierasta kohtaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Niinpä niin
Onneksi Jussi on toppuuttelemassa, muuten menis ihan höpöksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Niinpä niin
Jussin huolenaiheena ovat kuihtuvat kannatusluvut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Niinpä niin
Jussirukka saisi käydä argumentointikoulussa lukemassa hieman olkiukoista, ettei sellaisia suustaan päästelisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankkala
Vast: Niinpä niin
Einarin avoimesti ääri-islamilaisia jihadisteja ihannoiva kannanotto kuvannee selkeästi että meillä on myös ilmeisesti kantaväestössä yhteiskunnalle vaarallisia yksilöitä jotka haluavat tuoda maahamme kansainvälisiä terroristeja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Niinpä niin
Kantaväestössä liikkuu myös äärioikeistoradikaaleja. Onneksi niin pieni ja mitätön joukkio toistaiseksi. Mutta kyllä heitä enemmän on kuin kolme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Niinpä niin
Kantaväestössä on myöskin uskomattoman monta erään suurehkon länsimaisen valtion päämiehen kannattajia. Olin luullut suomalaisia järkeviksi jalat-maassa-kansalaisiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Niinpä niin
@ "Sivustaseuraaja": Olen myöskin ihmetellyt miksi Suomesta löytyy niin paljon Dumpisteja. Ehkäpä ruiskukansiniset lasit vievät kyvyn nähdä todellisuutta ideologian takana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a.
Vast: Niinpä niin
Onneksi vihreiden kannatusluvut on muutenkin jo laskussa ettei tarvitse pelätä että vihreät ja ainakaan Pekka jatkaa vaalien jälkeen!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Paljon selvitettävää
”Ulkoministeri Haavisto tiesi viikkoja, että suomalaisia on lähtenyt liikkeelle Isis-leiriltä” (IL 1.6.2020).
- eli Haavisto on pantannut tätä tietoa mm. presidentti Niinistöltä useita viikkoja. Herää tosiaankin kysymys, mitä ministeriö on tehnyt sinä aikana ja onko esim. rahaa käytetty. Toivottavasti tämäkin asia tutkitaan vielä perusteellisesti ja tarkistetaan onko asiassa toimittu laillisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Paljon selvitettävää
On varmaan itse juoninut porukan liikkeelle. Ja kyllä, rahaa on palanut tähänkin ja paljon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Paljon selvitettävää
Ei Haavisto ole tietojaan pantannut presidentiltä eikä ulkoasianvaliokunnalta. PS vastaanottokomitealle Haavisto ei ole tilivelvollinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Paljon selvitettävää
Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, majuri Antti Paronen: Miten erityisesti naisten monissa yhteisöissä hengissä pitämä ja kiihdyttämä radikaali jihadistinen ajattelu vaikuttaa heidän jälkikasvuunsa.
----
Mankala ei vaan näe mitään ongelmia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Paljon selvitettävää
Tässä sitä jälkikasvua on 9 kpl. Ongelma on ilmeinen, mutta ei se kosketa kuin hyvin pientä osaa Suomen lapsista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Timo Oivo
Vast: Paljon selvitettävää
Mankala; Turun tapahtumien jälkeen olisin kyllä ihan hiljaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Paljon selvitettävää
Mikdi Turun tapahtumien jälkeen pitäisi olla hiljaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kommentattori
Bidee
Valtion tulisi ensisijaisesti suojella niitä ihmisiä, jotka valtiossa asuvat ja edistävät yhteiskunnan toimintaa. Potentiaalisten terroristien tuominen vaarantaa järjestäytyneen yhteiskunnan jäsenet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Bidee
Noinhan se pitäisi olla, mutta tasan toisin menee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
3 naista vaarantaa järjestäytyneen yhteiskunnan jäsenet?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Bidee
Mankala: 3 naista vaarantaa järjestäytyneen yhteiskunnan jäsenet?
------
Niinistö: ”Suojelupoliisi on esittänyt käsityksensä palaajiin liittyvistä turvariskeistä ja turvatoimista. Ne on syytä ottaa vakavasti”, Niinistö kommentoi HS:lle sähköpostitse maanantai-iltana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
Totta kai tämä uhka pitää ottaa vakavasti, en ole muuta väittänytkään! Mutta jotain suhteellisuudentajua voisi edellyttää myös äärioikeiston edustajilta näissä kannanotoissa. Ei 3 naista ole nyt laittamassa Suomea polvilleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Bidee
Mankala: Taas keksit perättömiä valheita.

En ole millään perusteella äärioikeiston edustaja.

En ole missään myöskään väittänyt kolmen naisen vaarantavan koko yhteiskuntaa.

Se mitä sanoin, lukee selkeällä Suomen kielellä ylempänä, eikä sanani sisällä tuollaisia kohtia mitä väität.

Opettelisit lukemaan ennen kuin alat panetella toisia.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
Kommentaattori: et tosiaan kertonut puoluekantaasi kirjoituksessa, mutta sisältö oli sama kuin PS:n monissa pamfleteissa. Tästä sekaannus. Kirjoitat mm. että "potentiaalisten terroristien tuominen vaarantaa järjestäytyneen yhteiskunnan JÄSENET." Tästä kohdasta olin eri mieltä. Ei ne kaikkia jäseniä eli koko yhteiskuntaa vaaranna näin pienellä porukalla. Sitä varten Suomessa on toimivat järjestelmät, jotka sellaisen estävät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Kommentaattori: Ihmettelen myös näitä Mankalan viestejä. Hän tuntuu näkevän äärioikeistolaisia joka puolella. Ilmeisesti hänen mielestään on äärioikeistolainen jos pitää Suomeen palaavia isis-naisia potentiaalisena eli mahdollisina terroristeina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Bidee
Nimimerkillä S.P.T.tuntuu olevan vaikeata Mankalan kanssa: "Kommentaattori: Ihmettelen myös näitä Mankalan viestejä. Hän tuntuu näkevän äärioikeistolaisia joka puolella. Ilmeisesti hänen mielestään on äärioikeistolainen jos pitää Suomeen palaavia isis-naisia potentiaalisena eli mahdollisina terroristeina."

Eräässä toisessa keskustelussa S.P.T. esitti että minun pitäisi ryhtyä Mankalan viestien tulkiksi: "On kummallista että puutut minun täsmennykseeni mutta et Mankalan alkuperäiseen väitteeseen... Etkö näe tässä Mankalan väitteessä mitään ongelmaa? Ja jos et niin millä perusteella?"
Jatkossa S.P.T. asetti minulle velvoitteen vastata: "Odotan mielenkiinnolla. Saapa nähdä tuleeko vastausta."

Nyt minä voisin vastavuoroisesti kysyä nimimerkiltä S.P.T. tällaisia:
Näetkö S.P.T. mitään ongelmallista siinä että Kommentattori vääntää kansanedustajan nimen alapesulaitteeksi?
Onko tuo sinusta S.P.T. aikuismaista ja asiallista keskustelua?

Odotan mielenkiinnolla. Saapa nähdä tuleeko vastauksia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
T.S.: Ei ole ollenkaan vaikeaa argumentoida Mankalan viestien suhteen. Tosin aika turhaa se näyttää olevan. Lähes joka uutiseen häneltä tulee kommentteja, näin taisit itsekin joskus todeta. Ei niihin läheskään kaikkiin viitsi edes vastata.

Mitä tulee väitteeksesi Kommentaattorin otsikkovalinnasta niin mahdoton ottaa kantaa asiaan kun en tiedä mitä hän on tarkoittanut ja miten alapesulaite liittyy koko asiaan. Kannattaa varmaan kysyä häneltä itseltään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Bidee
Kovin vaihtelevaa on tuo nimimerkin S.P.T. kirjoittelu. Kovasti hän edellytti että minun pitäisi ottaa kantaa hänen ja Mankalan erimielisyyksiin, hänhän vielä vahvisti viestiään näin: "Saapa nähdä tuleeko vastausta."

Nyt on sitten taas mieli muuttunut: "T.S.: Ei ole ollenkaan vaikeaa argumentoida Mankalan viestien suhteen. Tosin aika turhaa se näyttää olevan."

Mutta sitten tuo nimimerkin Kommentattori otsikon valinta, tällä kertaa S.P.T. varoo ottamasta kantaa: "Mitä tulee väitteeksesi Kommentaattorin otsikkovalinnasta niin mahdoton ottaa kantaa asiaan kun en tiedä mitä hän on tarkoittanut ja miten alapesulaite liittyy koko asiaan. Kannattaa varmaan kysyä häneltä itseltään."

Tuossa uutisessahan mainitaan taannoinen presidenttiehdokas, entinen ministeri, ja nykyinen kansanedustaja Eva Biaudet. Sukunimihän äännetään 'biodee'.
Nimimerkki Kommentattori on valinnut alaotsikokseen Bidee.
Siitä taas Wikipedia sanoo: "Bidee (ransk. bidet) on alapesuun tarkoitettu pesuallas, jossa vaakasuoraan tuleva vesisuihku helpottaa sukuelinten ja peräaukon pesemistä ja muita istumahuuhteluja."

Kummallista ettei S.P.T. osaa ottaa mitään kantaa tuohon otsikon valintaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Erikoisia ovat nämä T.S.-nimimerkin tulkinnat ja sanavalinnat: jos vastaan hänen esittämäänsä kysymykseen, hän kirjoittaa: "Nyt on sitten mieli muuttunut". En oikein ymmärrä mistä hän näitä tulkintoja repii. Taitaa vain olla niin että kun asia-argumentit loppuvat, keskustelu pyritään kääntämään toiseen suuntaan ja aletaan tekemään tulkintoja jostain joka ei varsinaisesti liity edes itse asiaan, tällä kertaa jonkun toisen keskustelijan otsikkovalinnasta. Kohtuullisen tuoreenakin keskustelijana tämä menettelytapa on tullut selväksi - tästä tavasta monet keskustelijat ovat jo aikaisemmin puhuneetkin.

On aika vaikea edelleen ottaa kantaa Kommentaattorin otsikkovalintana olevaan yhteen sanaan (silloin tällöin täällä näkee outoja otsikoita jotka eivät liity koko asiaan mitenkään) ja etenkin kun hän ei ole asiaa kommentoinut, etkä ole, T.S., sitä häneltä muuten vieläkään kysynyt. Jos oletamme että tuo esittämäsi ajatuskulku termistä Bidee pitäisi paikkansa, niin en ainakaan itse käyttäisi ihmisistä tuollaista termiä. Mutta jokainen vastaa tietysti omista sanavalinnoistaan ja käsittääkseni myös moderaattori voi harkintansa mukaan puuttua asiaan. Aika paljon keskusteluissa ja ihmisten puheissa tietysti näkee ja kuulee erilaisia väännöksiä poliitikkojen nimistä (mm. Allah-aho, sexy-Jussi, Kanki Kaikkonen) mutta et ole niistä tainnut mieltäsi pahoittaa.

Mutta palataan sitten varsinaiseen asiaan: Mikä on vastauksesi Mankalan väitteeseen jonka mukaan PS on halunnut isiksen jäseniä Suomeen nostaakseen kannatustaan?

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Bidee
Pientä edistystä jo tapahtuu. Nyt S.P.T. hyvin varovaisesti myöntää ettei ehkä vääntäisi ihmisen nimeä alapesulaitteeksi:
"On aika vaikea edelleen ottaa kantaa Kommentaattorin otsikkovalintana olevaan yhteen sanaan (silloin tällöin täällä näkee outoja otsikoita jotka eivät liity koko asiaan mitenkään) ja etenkin kun hän ei ole asiaa kommentoinut, etkä ole, T.S., sitä häneltä muuten vieläkään kysynyt. Jos oletamme että tuo esittämäsi ajatuskulku termistä Bidee pitäisi paikkansa, niin en ainakaan itse käyttäisi ihmisistä tuollaista termiä. "

S.P.T. antaa sinänsä ihan hyvän neuvon että pitäisi aina kysyä suoraan siltä jota kirjoittaa kummallisuuksia. Ongelmana on vain se että niin kovin moni ei suostu vastaamaan vaan vaikenevat. Olen kysynyt että olisiko YK:n turvallisuusneuvostolla tosiaan nyt oikeus ryhtyä voimatoimiin Suomea vastaan ja olen kysynyt lähdettä tiedolle että Mikki Hiiri allekirjoittaisi IPCC:n raportteja. Ei vain tule vastauksia.
No kerran sentään nyt kyseessä oleva Kommentattori vastasi, näin ylevästi: "Vastineeni Turun Sanomien (T.S.) viralliseen kannanottoon."
Rakkaat vanhempani minulle aikoinaan nimet valitsivat ja niistä tulee nimimerkkini. Nimimerkki Kommentattori kuitenkin tuntuu uskovan että mielipidekirjoitukseni ovat lehden virallisia kannanottoja. Kovin epätodennäköistä että siis että vastauksia tulisi.

S.P.T. sitten lopettaa: "Mutta palataan sitten varsinaiseen asiaan: Mikä on vastauksesi Mankalan väitteeseen jonka mukaan PS on halunnut isiksen jäseniä Suomeen nostaakseen kannatustaan?"

Palstallahan on aika paljonkin noita sijaisvastaajia. Minullekin käy usein niin että kun kysyn jotain asiaa nimimerkiltä A niin nimimerkki B vastaa.
No minä en tuohon peliin lähde, en aio ruveta Mankalan viestien tulkiksi ja selittelijäksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Eli ei tullut T.S.-nimimerkiltä vastausta esittämääni kysymykseen. Näin arvelinkin. En muuten pyytänyt olemaan "Mankalan viestien tulkki tai selittelijä" vaan halusin vain tietää mitä mieltä olet hänen esittämästään väitteestä joka oli varsinainen keskustelun aihe. Ja jos pidät pahana muiden viestien selittelemistä ja tulkkaamista niin miksi selittelet ja tulkkaat Kommentaattorin sanavalintoja (kuten juuri olet tehnyt)? Outo on loppukaneetti "No minä en tuohon peliin lähde, en aio ryhtyä Mankalan viestien tulkiksi ja selittelijäksi". Onko niin että tämä koskee vain Mankalaa mutta ei esim. Kommentaattoria? Toisin sanoen onko kyse periaatteesta vai valikoivasta linjasta?

T.S. nosti muuten itse esille nämä väännökset poliitikkojen nimistä. Hän tuntui kovasti paheksuvan Bidee-termiä ja vaati minulta moneen otteeseen kannanottoa toisen ihmisen käyttämään yksittäiseen sanaan tulkaten ja selitellen termiä itse ja nyt tänään todeten ettei itse lähde kuitenkaan siihen peliin (vaikka juuri oli sitä itse tehnyt). Googletuksen seurauksena löytyy tämän lehden keskustelusta 8.1.2015 oleva keskustelu Jussi Halla-ahon käsityksistä islamilaisesta maailmasta jossa keskusteluosiossa eräs keskustelija vääntää Halla-ahon nimen muotoon Allah-aho. T.S.-nimimerkki on kirjoittanut sinne lähes 10 viestiä mutta yhdessäkään hän ei paheksu Allah-aho-termiä. Antti Kaikkosesta puolestaan käytetään 26.7.2016 käydyssä keskustelussa termiä Kanki Kaikkonen. T.S.-nimimerkki osallistuu myös tähän keskusteluun mutta ei paheksu millään lailla asiaa. Molemmathan olivat ja ovat kansanedustajia, kuten Eva Biaudetkin. Tässä esiin nousee oikeastaan sama kysymys: onko kyse periaatteesta ettet hyväksy nimiväännöksiä kenestäkään kansanedustajasta vai onko niin että joidenkin kohdalla hyväksyt?

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
Tässä S.P.T. ja T.S. dialogissa näyttää pääpointti karanneen kuin pilvet eli kauas. Oliko S.P.T.:llä jotain kysymystä minulle vai sitä tavallista napinaa artikloista yms.?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Mankala: Vastasin vain T.S.-nimimerkin kysymykseen. Hän tuntuu valinneen sitten omalta puoleltaan linjan ettei vastaa ollenkaan kun kysyin varsinaisesta asiasta.

Kyllä, on kysymys sinulle - mihin perustuu väitteesi että PS olisi halunnut isis-tyyppejä Suomeen nostaakseen kannatustaan? Kuka heistä ja missä on tällaista halunnut?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
S.P.T. PS käyttää hyväkseen kaikenlaisen kohinan, jota käydään maahanmuuttajien, pakolaisten ja mahdollisten terroristien ympärillä. Ilman näitä ilmiöitä PS:n kannatus olisi paljon pienempää, kun sen puolueohjelma on muuten yhtä sotkua. Näin ollen väitin, että PS suorastaan janoaa lisää tällaisia "konflikteja". Provosoin keskustelua sanavalinnoilla "PS haluaa Isis-tyyppejä Suomeen". Hyvin näyttää onnistuneen, kun olet tämän itsekin jo ainakin 5 kertaa kyseenalaistanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Mankala: Eli väitteesi oli tuulesta temmattu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
Ei se mistään tuulesta temmattu ollut. Tiivistin siinä PS:n tahtotilan esitetyillä perusteilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Mankala: Et pystynyt kertomaan missä PS on kannattanut isis-tyyppien Suomeen tuloa (mikä ei olekaan ihme koska he eivät tällaista ole kannattaneetkaan). Selitit itsekin sanavalintojasi provosointitarkoituksella. Eli esittämäsi väite ei yksinkertaisesti pitänyt paikkaansa.

On vaikea ottaa sellaista keskustelijaa muutenkaan kovin vakavasti joka vetää hatusta perustelemattomia väitteitä (eikä pysty todistamaan niitä), kehuu itse omia viestejään ja näkee äärioikeistolaisia tai PS-toimiston väkeä kaikkialla. Lähinnä pitäisi kai olla huolissaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
S.P.T jaksaa jankuttaa ja olla muka huolissaan. Mikä tuossa väitteessäni oli niin vaikeaa, että se pitää 7 kertaa kieltää? PS hyötyy jokaisesta uutisesta, jossa käsitellään maahanmuuttoa tai mahdollisia Suomeen tulevia terroristeja. Sen koko agenda rakentuu tämän "uhkakuvan" ympärille. Mitään muuta sanottavaa sillä ei ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Mankala: Väitteessäsi oli se vika ettei se pitänyt paikkaansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Bidee
S.P.T. sai vihdoin myönnettyä, ettei usko väitteeseeni. Se on jo jotain.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Bidee
Olipa kerran keskustelu uutisesta "Ulkoministeriö al-Holista saapuneista suomalaisista: "Ovat olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa""
Siinä, alaotsikon Tervetuloa alla nimimerkki Mankala totesi:
"PS on heitä kovasti odottanut. Kannatus, kun on kääntynyt jyrkkään alamäkeen. Leukojen lonksutus ei enää kanna."
Ja siinä keskustelussahan nimimerkki S.P.T. kysyi minulta: "On kummallista että puutut minun täsmennykseeni mutta et Mankalan alkuperäiseen väitteeseen "PS näitä on halunnut enemmän syöksykierteessä olevien galluplukujen pönkittämiseen", joka on tässä ollut aiheena."

Noin siis vanhemmassa toukokuussa alkaneessa keskustelussa.
Nyt ollaan kesäkuussa, uudessa keskustelussa otsikon
"Perussuomalaiset ärhäköityivät – Halla-aho hyökkäsi rajusti vihreiden kimppuun ja syytti fanaatikkojen houkuttelemisesta länteen"
alla ja S.P.T kysyy taas minulta:
"Mutta palataan sitten varsinaiseen asiaan: Mikä on vastauksesi Mankalan väitteeseen jonka mukaan PS on halunnut isiksen jäseniä Suomeen nostaakseen kannatustaan?"

S.P.T. sitten vielä vahvistaa asian: 2En muuten pyytänyt olemaan "Mankalan viestien tulkki tai selittelijä" vaan halusin vain tietää mitä mieltä olet hänen esittämästään väitteestä joka oli varsinainen keskustelun aihe."

Se kyllä taisi olla sen edellisen keskustelun aihe. Mutta kuten näkyy niin S.P.T. on profiloitumassa kirjoittajaksi jonka pääasia on kysyä, ja toistaa kysymyksiään kerta toisensa jälkeen, joka ketjussa.


Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.P.T.
Vast: Bidee
Nimimerkki T.S. tuntuu turhautuvan kun totean tosiasian että hän ei vastaa kysymykseeni ja vieläpä samantyyppiseen kysymykseen jonka hän on itse esittänyt minulle ja johon vastasin.

Nostit nimittäin itse esille Bidee-termin, eli siis väännökset poliitikkojen nimistä, ja kysyit asiaa ja kantaani siihen, vieläpä moneen otteeseen. Sitten kun vastaan ja nostan esille tässä samassa keskustelussa esiintyvän termin Hullu-aho kysyen siitä, et vastaa siihen lainkaan. Etkä näköjään tälläkään kertaa. Ja kun totean tämän niin moitit minua saman kysymyksen esittämisestä. Kumma juttu muuten, että jos pidät niin pahana poliitikkojen nimien väännöksiä niin et huomannut tuota Hullu-aho-termiä etkä vieläkään ole vastannut siihen liittyvään kysymykseeni. Kovin on valikoivaa edelleen. Taitaa olla turha odotella vastausta, mutta kysytään vielä: onko mielestäsi hyvää ja aikuismaista käytöstä käyttää kansanedustajasta ja puolueen puheenjohtajasta termiä Hullu-aho?

Itse asiassa tämä juuri on ongelmasi, T.S., näillä palstoilla: harrastat valikoivaa otetta eli ns. kaksoisstandartointia josta esim. juuri se on kuvaava esimerkki että hyökkäät täsmennykseni kimppuun vetäen erikoisia johtopäätöksiä ja käyttäen yliampuvia sanavalintoja, mutta esim. Mankalan täysin hatusta vedetyt väitteet (kuten että PS olisi halunnut Suomeen isis-tyyppejä) eivät näytä olevan mikään ongelma. Tyypillistä on myös huomion kiinnittäminen johonkin muuhun kun omat argumentit loppuvat. Tai sitten yksinkertaisesti et vain vastaa kun jotain kysytään, vaan yrität "nokkelasti" keksiä jotain muuta. Erittäin tyypillistä on myös väärinymmärtäminen, joko tahaton jolloin kyse on lukutaidosta tai luetun ymmärtämisen sisäistämisestä, tai tahallisesta jolloin toisen teksti ymmärretään tahallaan väärin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Bidee
S.P.T. se on juurikin näin kuten toteat "Tyypillistä on myös huomion kiinnittäminen johonkin muuhun kun omat argumentit loppuvat. Tai sitten yksinkertaisesti et vain vastaa kun jotain kysytään, vaan yrität "nokkelasti" keksiä jotain muuta. Erittäin tyypillistä on myös väärinymmärtäminen, joko tahaton jolloin kyse on lukutaidosta tai luetun ymmärtämisen sisäistämisestä, tai tahallisesta jolloin toisen teksti ymmärretään tahallaan väärin"
Selektiivinen "faktan" tarkastaja kyseessä. Harrastaa mm. geneettisiä virhepäätelmiä, faktat harvoin häiritsee näitä väsymättömiä harhautus- ja saivarteluketjuja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Bidee
Nimimerkki 1350:"Selektiivinen "faktan" tarkastaja kyseessä. Harrastaa mm. geneettisiä virhepäätelmiä, faktat harvoin häiritsee näitä väsymättömiä harhautus- ja saivarteluketjuja."

Olisikohan selektiivisestä faktantarkistuksesta tulossa uusi keskustelujen suosikkitermi?

Itselleni jäi mieleen tapaus kun eräs kirjoittaja esitti poliittisesti sitoutumatonta mutta kuitenkin kahdesti siteerasi puoluelehdestä puoluejohtaja tekstejä, lähdettä mainitsematta. Tämä kirjoittaja sitten väitti että se toinen kerta olisi vain minun mielikuvitukseni tuotetta.
No pieni faktantarkastushan sitten toi esiin ne kaksi kirjoitusta, päivämäärineen kaikkineen.
Mielenkiintoinen seuraus tuosta paljastumisesta oli. Kirjoittaja jäi pitkälle tauolle, oli kai uskottavuus kärsinyt kolhun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Bidee
Ja turvallisesti virhepäätelmillä (nyt vuorossa Bifurkaatio) jatkaa T.S.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hankala
hyshys
Kuinka paljon kaikkea vastaavaa jäisikään omalta kansalta piiloon jos Jussi ei olisi puhumassa asioista niinkuin ne on?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: hyshys
Kuten esimerkiksi se kuuluisa Charter-lento Seutulaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Baaba
Vast: hyshys
Niin, silloinhan Hallis teki hybridi-iskun Suomen varautumiseen biologista uhkia vastaan. Juuri kun koronavirus muhi Kiinassa. Että sellainen johtaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää