Tietomurrot

Tietomurron uhreille oma verkkopalvelu

Ari-Matti Ruuska
Uuden verkkopalvelun taustalla on psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto, jonka myötä asiakkaiden henkilötietoja vuoti laajasti internetiin.
Uuden verkkopalvelun taustalla on psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto, jonka myötä asiakkaiden henkilötietoja vuoti laajasti internetiin.

Identiteettivarkauden tai tietomurron uhreiksi joutuneet voivat jatkossa etsiä tietoa ja ohjeita Suomi.fi-verkkopalvelusta. Kuluvan vuoden aikana kokonaisuudessaan valmistuvasta uudesta tieto- ja asiointikokonaisuudesta saa tietoa, kuinka toimia, jos epäilee henkilötietojensa joutuneen vääriin käsiin. Digi- ja väestötietoviraston kehittämästä palvelusta voi etsiä ohjeita muun muassa siihen, miten tulee toimia, jos on kadottanut identiteetin todistamiseen tarvittavat tunnistusvälineensä, kuten passin tai henkilökortin.

Hankkeen taustalla on psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto, jonka myötä asiakkaiden henkilö- ja potilastietoja vuoti laajasti internetiin. Vuodon käsittelyn yhtenä jatkotoimenpiteenä hallitus linjasi, että toteutetaan henkilön tietoja koskevien sulkujen ja estojen hallinnointia helpottava kanava. Kokonaisuus suunnitellaan yhteistyössä julkisen hallinnon sekä yksityisen sektorin organisaatioiden kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäisessä vaiheessa Suomi.fihin kootaan identiteettivarkauksia ja tietomurtoa koskevat ohjeistukset ja palvelut helppokäyttöiseksi kansalaista toimimaan opastavaksi poluksi. Tämä kokonaisuus valmistuu huhtikuussa 2021 yhteistyössä hankkeessa mukana olevan verkoston kanssa.

Kevään aikana palveluun tuodaan myös mahdollisuus hallinnoida osaa Digi- ja väestötietovirastolle tehtävistä kielloista. Tällaisia ovat väestötietojärjestelmään tehtävät tietojenluovutuskiellot ja osoitteenmuutoksen tekemistä koskevat kiellot eli niin sanottu muuttoesto. Kieltojen hallinnointi edellyttää aina vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä kansalaisvarmenteella.

– Tavoitteenamme on luoda kokonaisuus, josta kansalainen saa yhdestä paikasta toimintaohjeet ja tiedon, kuinka eri kieltoja pääsee hallinnoimaan. Identiteettivarkauden tai tietomurron uhriksi joutunut henkilö joutuu asioimaan usean eri toimijan kanssa suojatakseen omien tietojensa käytön. Haluamme helpottaa tällaiseen vaikeaan tilanteeseen joutuneiden ihmisten elämää siten, että omien tietojen käyttöön liittyvien kieltojen hallinnointi on tehtävissä nykyistä helpommin, kertoo Digi- ja väestötietoviraston ylijohtaja Timo Salovaara tiedotteessa.

Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto kartoittaa sitä, voitaisiinko kansalaisille tuoda myöhemmin mahdollisuus hallinnoida yhdestä paikasta myös muille julkisille ja yksityisille toimijoille tehtäviä kieltoja.

– Asiassa on kuitenkin muun muassa lainsäädäntöön liittyviä haasteita, jotka selvitämme ensin, Salovaara kertoo.

Uudesta tietokokonaisuudesta julkaistiin ensimmänen prototyyppi eilen maanantaina. Sen avulla virasto hakee palautetta suunnitteilla olevasta kokonaisuudesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Uuden tietokokonaisuuden kehittämiseen on osallistunut sekä tietovuodon uhriksi joutuneita henkilöitä että sellaisia, joilla ei ole asiasta aiempaa kokemusta. Lisäksi olemme koonneet tietoa ja kokemuksia laajalta sidosryhmäverkostolta. Nyt toivomme saavamme julkaisemastamme prototyypistä mahdollisimman paljon palautetta. Salovaara jatkaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.