Maailma

Koronavirukseen kuoli Ranskassa yli 1 100 ihmistä vuorokauden aikana

Ranskalainen palomies seisoo Korian-yrityksen vanhainkodin edessä Etelä-Ranskassa. Viimeisimpien tietojen mukaan yrityksen vanhainkodeissa on kuollut 25 ihmistä koronaviruspandemian aikana.
Ranskalainen palomies seisoo Korian-yrityksen vanhainkodin edessä Etelä-Ranskassa. Viimeisimpien tietojen mukaan yrityksen vanhainkodeissa on kuollut 25 ihmistä koronaviruspandemian aikana.

Yli 1 100 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen Ranskassa viimeisen vuorokauden aikana.

Perjantai-iltaan mennessä viruksen aiheuttamaan sairauteen oli kuollut yhteensä 6 507 ihmistä. Torstai-iltana määrä oli 5 387.

Kuolleista vajaa puolet, 588, menehtyi sairaaloissa ja loput 532 hoitolaitoksissa.

Koronaviruskuolemat ovat Ranskassa nousseet voimakkaasti tällä viikolla. Osasyy tähän on se, että maa alkoi antaa karkeita lukuja myös hoitolaitoksissa kuolleiden ihmisten määrästä sairaaloissa kuolleiden lisäksi.

Ranskassa on tähän mennessä todettu 64 338 koronavirustartuntaa. Määrä on 5 233 enemmän kuin torstaina.

Myös Espanjassa korona on tehnyt pahaa jälkeä vanhainkodeissa. Maassa oli perjantai-iltaan mennessä kuollut yhteensä lähes 11 000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeisen kuukauden aikana Madridin hoivakodeissa kuolleista 3 000 ihmisestä arviolta noin 2 000:n kuolema johtui koronaviruksesta. Yhdessä yksittäisessä vanhainkodissa on raportoitu 46 koronakuolemaa viimeisen kuukauden aikana.

Paikallisviranomaiset ovat ottaneet haltuun ainakin kahdeksan vanhainkodin toiminnan koronakriisin aikana.

Espanjassa oli perjantai-iltaan mennessä todettu 117 710 koronavirustartuntaa, mikä on lähes yhtä paljon kuin Italiassa. Viruksen aiheuttamaan sairauteen kuoli vuorokauden aikana 932 ihmistä, mikä on pientä laskua edellispäivästä.

Italiassa tartuntoja oli perjantai-iltaan mennessä puolestaan vahvistettu 119 827. Kuolleita siellä on 14 681.

Eniten vahvistettuja tartuntoja on tällä hetkellä Yhdysvalloissa, missä niitä oli perjantaina illalla Suomen aikaa jo yli 265 000. Viruksen aiheuttamaan sairauteen oli kuollut 6 803 ihmistä.

Tilanne on pahin New Yorkin osavaltiossa, missä uusia tartuntoja raportoitiin perjantaina lähes 10 000 ja virukseen kuoli yhden vuorokauden aikana yli 500 ihmistä.

Yhteensä osavaltiossa on todettu yli 100 000 tartuntaa ja viruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut lähes 3 000 ihmistä. Kuolleiden määrä on suunnilleen sama kuin syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa vuonna 2001 kuoli.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.