Maailma

Neljä ihmistä on kuollut USA:ssa mielenosoituksiin liittyvissä väkivaltaisuuksissa – Kansalliskaarti aktivoitiin koko Minnesotan osavaltiossa

Mielenosoittaja sai osuman, kun poliisi ampui pippuripalloilla mielenosoitusten aikana lähellä Valkoista taloa Washingtonin DC:ssä Yhdysvalloissa.
Mielenosoittaja sai osuman, kun poliisi ampui pippuripalloilla mielenosoitusten aikana lähellä Valkoista taloa Washingtonin DC:ssä Yhdysvalloissa.

Ainakin neljä ihmistä on kuollut Yhdysvalloissa mielenosoituksiin liittyvissä väkivaltaisuuksissa, uutisoi The New York Times sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

Lehden mukaan yksi ihminen kuoli ja kolme muuta loukkaantui mielenosoituksissa Indianapoliksessa varhain sunnuntaiaamuna. Kaliforniassa viranomaiset tutkivat mahdollista yhteyttä liittovaltion upseerin ampumistapauksen ja mielenosoitusten välillä.

Perjantaina Minneapolisin viranomaiset tunnistivat keskiviikkona tapetun miehen. Hänen kuolemansa oli ensimmäinen, joka oli suoraan yhteydessä mielenosoituksiin ja ryöstöihin. 43-vuotias mies ammuttiin ryöstetyn panttilainaamon ulkopuolella. Detroitissa puolestaan 21-vuotias mies ammuttiin perjantaina.

Mielenosoitusten taustalla on minneapolislaisen George Floydin kuolema tämän viikon maanantaina. Floydia epäiltiin väärällä rahalla maksamisesta. Hän oli aseistautumaton.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pidätystilanteesta levisi video, jossa poliisi painaa polvella Floydin kaulaa. Floyd pyytää apua ja sanoo, ettei voi hengittää.

Floydin viimeisiksi sanoiksi jäivät "I can't breathe"; en voi hengittää. Mielenosoittajat ovat toistaneet niitä useissa kaupungeissa.

Minneapolisista tiistaina alkaneet väkivaltaiset mielenosoitukset ovat levinneet jo useisiin kaupunkeihin Yhdysvalloissa. The New York Timesin mukaan mielenosoituksia on järjestetty ainakin 48 kaupungissa ja ne ovat saavuttaneet Valkoisen talon portit.

New Yorkin kaupungin poliisi pidätti mielenosoittajan Union Square Park -puistossa mielenosoitusten takia.
New Yorkin kaupungin poliisi pidätti mielenosoittajan Union Square Park -puistossa mielenosoitusten takia.

The New York Timesin mukaan sunnuntain vastainen ja viides levottomuuksien yö Minneapolisissa oli kaikkein aggressiivisin.

Minnesotan kuvernööri aktivoi kaikki kansalliskaartin joukot, mutta kieltäytyi armeijan tarjouksesta lähettää paikalle sotilaspoliiseja.

Mielenosoitukset kärjistyivät valtakunnalliseksi lauantaina, ja monet kaupungit kehottivat määräämään ulkonaliikkumiskieltoja.

– Pormestarien määräämät ulkonaliikkumiskiellot näyttivät olevan laajalle levinneempiä lauantaina sen jälkeen, kun Martin Luther King Jr oli murhattu vuonna 1968, The New York Times vertaa.

Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen myös Washingtonissa Valkoisen talon ulkopuolella. Jännitteet kasvoivat myös Los Angelesin mielenosoituksissa, joissa muistot Rodney Kingistä ovat edelleen pinnalla. Neljä poliisia pahoinpiteli rajusti tummaihoisen Kingin 1990-luvun alussa, mikä synnytti isot mellakat, joissa kuoli kymmeniä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan koko Minnesotassa kansalliskaarti aktivoitiin ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen neljän yön tuhoamisen, ryöstelyn ja ilkivallan jälkeen osissa Minneapolisia, osavaltion suurimmassa kaupungissa ja sen vieressä olevassa pääkaupungissa, St. Paulissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reutersin mukaan mielenosoittajat ovat estäneet liikennettä, sytyttäneet tulipaloja ja ottaneet yhteen mellakkapoliisin kanssa. Mielenosoittajia vastaan on ammuttu kyynelkaasua ja muovilasia.

Reutersin mukaan mielenosoittajien näkyminen kaduilla on lisännyt Yhdysvalloissa kriisitunnelmaa koronaviruspandemian aiheuttamien viikkojen sulkeutumisten jälkeen.

Miljoonat ovat menettäneet lyhyessä ajassa työpaikkoja. Nopeasti leviävät mielenosoitukset tapahtuvat nyt samaan aikaan syvästi juurtuneen kansallisen tyytymättömyyden kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Kommentattori
Mellakoinnillako sympatiaa
Jotkut luulevat saavansa tahtonsa läpi ryöstelemällä ja mellakoimalla. Jos pitäisi valita kumman puolella olen, niin itse ainakin olisin ennemmin järjestäytyneen yhteiskunnan puolella ja mellakoijia vastaan, ajoivat he mitä aatetta tahansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Mellakoinnillako sympatiaa
Vastustan samoin väkivaltaa ja mellakointia miltä tahansa taholta. Järjestäytyneeseen yhteiskuntaan ei kuitenkaan kuulu poliisin mielivalta, joten yhteiskunnan pitäisi pikimmiten korjata asia. Niinpä en tässä asiassa voi olla sen enempää holtittoman poliisin kuin mellakoijienkaan puolella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.