Maailma

WHO: Koronatartunnat kasvavat yhä Venäjällä ja Itä-Euroopassa

Moskovalaiseen ostoskeskukseen pääsi desinfiointikopin kautta maanantaina.
Moskovalaiseen ostoskeskukseen pääsi desinfiointikopin kautta maanantaina.

Venäjällä ja Itä-Euroopassa uusien koronavirustartuntojen määrä kasvaa. Samalla Länsi-Euroopassa tartuntojen määrä laskee tasaisesti.

Asiasta kertoi Maailman terveysjärjestö WHO tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Tällä hetkellä Euroopassa, Länsi-Euroopassa, näemme (tartuntojen) tasaista vähenemistä. Päivittäin ilmoitetuissa uusissa tartunnoissa ei ole nopeaa laskua, mutta kuitenkin tasaista. Venäjällä ja Itä-Euroopassa sen sijaan tartunnat yhä kasvavat, kertoi WHO:n tiedottaja Margaret Harris Reutersin mukaan.

Venäjällä on todettu 423 741 tartuntaa, mikä on kolmanneksi korkein luku maailmassa. Enemmän tartuntoja on vain Brasiliassa ja Yhdysvalloissa.

Covid-19-tautiin on kuollut 5 037 ihmistä.

Venäjän pääministeri Mikhail Mishustin sanoi maanantaina, että maassa on aihetta varovaiseen optimismiin koronaviruspandemiassa. Mishustinin mukaan tilanne pysyy vakaavan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime viikolla presidentti Vladimir Putin ilmoitti, että epidemian huippu maassa on ohi.

Pääkaupunki Moskova, joka on ollut epidemian keskus, alkoi höllentää kororajoituksia maanantaina yhdeksän viikon jälkeen. BBC:n mukaan puistot, ostoskeskukset ja monet kaupat avautuivat.

Lisäksi moskovalaiset pääsevät ulos kävelyille kolme kertaa viikossa. Kotiosoite määrää, milloin on oma vuoro ulkoilla.

Moni pelkää, että rajoituksia on purettu liian aikaisin, Korkeimmillaan Moskovassa todettiin jopa 6 000 tartuntaa päivässä. Sunnuntaina uusia tartuntoja vahvistettiin vielä 2 595.

Putin patisti osan venäläisistä töihin 11. toukokuuta. Hän sanoi tuolloin, että vaarasta huolimatta on jokaisen etu, että talous palaa normaaliin pikaisesti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.