Paikalliset

Varsinais-Suomen rakennus- ja hoiva-aloilla on pulaa osaavasta työvoimasta – Turun kauppakamari toivoo lisää alojen koulutuspaikkoja

Marttiina Sairanen

Suurella osalla varsinaissuomalaisista yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta, kertoo Turun Kauppakamari. Kauppakamareiden tuoreesta kyselystä käy ilmi, että osaajapula kurittaa yrityksiä sekä haittaa niiden kasvua ja kehitystä. Varsinais-Suomessa esimerkiksi rakennus- ja hyvinvoinnin aloilla on haastavaa saada osaavaa työvoimaa. Aloille kaivataan etenkin uusia koulutusavauksia.

Kyselyyn vastasi yhteensä yli 1300 työnantajaa yrityksistä ja organisaatioista eri puolilta Suomea. Turun kauppakamarin alueelta vastaajia oli 130.

Lähes 65 prosenttia kauppakamareiden kyselyyn vastanneista varsinaissuomalaista yrityksistä ilmoitti, että heillä on pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Noin 45 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että osaajapula rajoittaa yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Varsinaissuomalaisten vastaukset mukailevat koko maan keskiarvoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Noin kolmasosalla yrityksistä ja organisaatioista kasvaa rekrytointitarpeen seuraavan puolen vuoden aikana. Kolmesta viiden vuoden aikajänteellä rekrytointitarve kasvaa yli puolella vastaajista.

Osaajapulaa on erityisesti ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopiston maisteritutkinnon suorittaneista. Pikaisiksi korjausliikkeiksi ehdotetaan työperäisen maahanmuuton edistämistä ja osaamisen päivittämiskoulutusten lisäämistä.

Turun kauppakamarin kiinteistö- ja rakennusalan valiokunta pitää osaavan työvoiman saamiseen liittyviä haasteita suurena ongelmana koko toimialalle alueella. Turun alueen kasvu edellyttää jatkuvaa vanhojen rakennusten korjaamista ja uusien rakentamista.

– Varsinais-Suomessa tarvitaan uusia koulutusavauksia rakennusalalle, kuten esimerkiksi rakennusarkkitehtikoulutus. Koulutusmäärien lisääminen on myös hyvä keino tilanteen ratkaisemiseksi, toteaa Turun kauppakamarin kiinteistö- ja rakennusalan valiokunnan puheenjohtaja Juuso Kallio tiedotteessa.

– Pulaa on ammattitaitoisista työntekijöistä, mutta erityisesti toimihenkilöistä. Ammattitaitoisia arkkitehtejä, insinöörejä ja rakennusmestareita tarvitaan runsaasti lisää. Taloteknisten järjestelmien merkitys on kasvanut talonrakentamisessa, mikä on johtanut esimerkiksi huutavaan pulaan LVI-insinööreistä. Heidän koulutusmääränsä pitäisi moninkertaistaa nykyisestä”, lisää Talonrakennusteollisuus ry:n aluepäällikkö Markku Leppälehto tiedotteessa.

Lisäksi kauppakamarin hyvinvointi- ja terveysalan valiokunta on huolissaan hoiva-alan osaajapulasta. Ratkaisuksi ehdotetaan myös koulutuksen lisäämistä.

– Yksi nopeimmista toimenpiteistä olisi hoiva-avustajien koulutuksen lisääminen ja koulutuksen sisällön yhdenmukaistaminen. Hoiva-avustajista voidaan saada nopeasti apua kasvavaan työvoimapulaan, muistuttaa valiokunnan varapuheenjohtaja Ville Viitanen tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
W.Palmu
-
Suomessa on kaikilla työvoimapoliittisilla kikkailuilla, pois työttömyysluvuista saadut henkilöt huomioon ottaen, lähes puolimiljoonaa työtöntä suomalaista, kuten on ollut jo useita vuosia.

Näiden työttömien joukossa on varmasti myös useita kymmeniätuhansia pitkälle koulutettua henkilöä, jota ei kuitenkaan haluta rakennus- ja terveysalalle palkata, heidän 'liian suurien' palkkakustannusten vuoksi.

Tämänkaltaisen uutisoinnin pääasiallinen tarkoitus, on saada kansalaisten hyväksyntä, ulkomailta tuotettavalle halpatyövoimalle, joita asutetaan vaatimattomissa oloissa pinillä asumiskuluilla, tai vastaanottokeskuksissa ihan ilmaiseksi, jotta käteen jäävää palkanosaa jäisi pienemmistä palkoista mahdollisimman paljon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: -
Mistä voit tietää että palkkapyyntö on liian suuri? " jota ei kuitenkaan haluta rakennus- ja terveysalalle palkata liian suurien palkkakustannusten vuoksi"? Mistä tämä "tieto" tulee?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: -
Einari, työnantajan mielestä taulukkopalkatkin ovat liian suuret. Harvoin kai niiden päälle mitään pyydetään tai saadaan ainakaan hoitoalalla, ylintä porrasta lukuunottamatta.

Ulkomaisia työntekijöitä on helppo vähän retkuttaa lakisääteisissä ja sopimusten mukaisissa palkoissa ja lisissä, kun eivät tunne niin tarkkaan asiaa. Huomaako ulkomalainen hoitsu, jos hänelle maksaa muutaman vuoden ajan palkkaryhmää tai paria alempaa palkkaa kuin pitäisi? Suomessa vallitsee liikuttavan yksimielinen palkkahiljaisuus, eli työkaverithan eivät palkkojaan kerro, että voisi helposti verrata. Raksalla riittää, kun tarjoaa lähtömaata selvästi parempaa palkkaa, vaikka se olisi selvästi alempi kuin Suomen käytäntöjen mukaan pitäisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Veronmaksaja-75
Halvalla
Mitä mahtaa tarkoittaa "-pulaa osaavasta työvoimasta-" ? Ilmeisesti parin euron liksalla tekevää tai "tekevää" luku-, kirjoitus- ja ainakin suomalaisittain kielitaidotonta halpatyöläistä ? Mitä halvempi, sen osaavampi. On se vaan kumma, elleivät suomalaiset osaa mitään...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Kertoo kaiken
Kauppakamari haluaa että verotusta kevennetään mutta samalla että verovaroilla kustannettaisiin lisää työvoimaa yrityksille.

Turun Kauppakamari voisikin itse maksaa osaavan työvoiman kouluttamisen kun kerran haluja maksaa veroja ei ole.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Kertoo kaiken
Ainahan verovaroilla on koulutettu yrityksille osaavaa työvoimaa. Peruskoulut, lukiot, ammattikoulut, korkeakoulut jne. kustannetaan verovaroin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Kertoo kaiken
Viime vuosikymmenille asti osa oppi ammattinsa työssä. Muut kävivät vaikkapa ammattikoulun, jossa annettiin perusta, jolle sitten työssä rakennettiin lisää taitoja. Yritysten täsmätilauskoulutukset työvoimahallinnolta ovat varsin uusi asia.

Korkeakoulutetutkin saivat ennen kaikkea teoreettisen koulutuksen, ja työssä piti oppia vielä paljon. Nyt on ammatti"korkeakouluja", joissa pyritään tuottamaan mahdollisimman valmiita työntekijöitä yritysmaailmaan(kin). Se sinänsä voi olla hyväkin, mutta aiemmin yritykset todella huomattavasti enemmän joutuivat panostamaan työntekijöidensä oppimiseen.

Puhumattakaan siitä, että jos aiemmin oli tarkoitus oppia ammatti työssä, kysymykseen tuli myös oppisopimuskoulutus. Siinä oppilas saa oppiajan palkkaa, joskin alennettua. Vielä vanhempi systeemi on oppipoika-kisälli-mestarimalli, jossa siinäkin sai elannon isännältä alkuvaiheesta asti. Siis ajat sitten - silloin kun yrittäjillä oli vielä varaa kouluttaa omat työntekijänsä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Kertoo kaiken
Sebulon: "Aina" on myös maksettu enemmän veroja. Koulutusmäärät ovat suoraan kytketty siihen, paljonko veroja maksetaan. Mitä vähemmän veroja maksetaan, sitä vähemmän on rahaa mm. koulutukseen (terveydenhuollosta, vanhustenhoidosta yms. nyt puhumattakaan).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.