Föli luopuu väliaikaisesti käteisestä: bussissa ei voi ostaa kertalippua tai ladata matkakorttia

Timo Jakonen

Käteisen rahan käsittelystä Föli-busseissa luovutaan valmiuslain voimassaolon ajaksi. Käytäntö astuu voimaan perjantaina 27.3.2020.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta käsitteli asiaa keskiviikkoiltana. Toimenpiteellä pyritään suojelemaan sekä kuljettajien että asiakkaiden terveyttä.

Käytännössä käteisrahan käytöstä luopuminen tarkoittaa sitä, että bussista ei voi ostaa kertalippua eikä siellä voi ladata matkakorttia. Matka maksetaan matkakortilla, mobiililipulla tai ennakkoon ostetulla paperisella kertalipulla.

Bussiin astutaan edelleen etuovesta.

Fölin matkakortin voi ladata nettilatauspalvelussa. Matkakortin voi edelleen ladata myös Fölin palvelu- ja latauspisteissä. Fölin Aurakadulla sijaitseva palvelutoimisto on toistaiseksi avoinna normaalisti ma–pe klo 8–18 ja la 9–14. Lisäksi latauspisteitä on esimerkiksi kaikissa alueen R-kioskeissa ja Prismoissa.

Mobiilikertalipun voi ostaa Föli-sovelluksesta. Siinä on paperisen kertalipun tapaan kahden tunnin vaihto-oikeus. Kertalippuja voi ostaa myös palvelupisteistä. Ennakkoon ostetun kertalipun kahden tunnin voimassaolo alkaa ensimmäisestä käytöstä, eli niitä voi ostaa valmiiksi useampia ja käyttää tarpeen mukaan.

Fölin lippuautomaateista on saatavilla kertalippuja ja vuorokausilippuja, ja niissä voi lisäksi ladata matkakorttia. Lippuautomaatteja on muun muassa Hansakorttelissa ja ICT-Cityssä Kupittaalla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
S.F.
Hyvä muutos
Tuon lataamisen busseissa voisi lopettaa kokonaan. Sitä varten on netti ja fölin toimisto. Linja-auton tehtävä on kuljettaa matkustajat paikasta toiseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jylppy
Juu
Täytyy siis lopettaa väliaikaisesti bussin käyttö.

EsaL
ajelkoot tyhjänä
Nykyisinkin jo ennen koronaakin naantalin yöbussit kulkee tyhjänä ja turkulaiset maksaa

Antsu
Onkohan tämä
lain ja asetuksien mukaista. Ihmisiä eriarvoistetaan eikä vihervasurit puhu mitään.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »