Paikalliset

Varas jäi kiinni 25 pulloa kossua vaatteiden alla – Liedossa riehuttiin aseen kanssa, Turussa tapeltiin joukolla

Lennart Holmberg

Liedossa otettiin sunnuntaiaamuyöllä kiinni aseiden kanssa riehunut henkilö, joka oli myös ampunut ainakin yhden laukauksen ja ajellut autollaan päihtyneenä. Turvallisuussyistä kiinniotossa käytettiin poliisin panssaroitua ajoneuvoa, ja henkilö aseineen saatiin poliisin haltuun nopeasti ja ilman vahinkoja.

Ennen poliisin saapumista ammutusta laukauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Perjantaipäivän aikana poliisi hoiti yhteensä noin 200 hälytystehtävää. Halisissa ja Turun keskusta-alueella partioita työllistivät parinkymmenen henkilön joukkotappelut. Tappelu alkoi nuorten välisistä erimielisyyksistä, ja paikalle soiteltiin lisää suvun väkeä. Poliisi rauhoitti tilanteet yhteistyössä osallisten vanhempien kanssa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli noin 220 hälytystehtävää ja lauantaipäivän aikana 180 tehtävää. Huittisten alkosta yritettiin varastaa 25 pulloa Koskenkorva-viinaa vaatteiden alle piilotettuna. Poliisi huomauttaa, että vaikka alkoholijuomien anastamisessa ei sinällään ole mitään epätyypillistä, kyseinen pullomäärä on tekotapa huomioiden kuluvan vuoden etelä-Satakunnan ennätys.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi hoiti lähes 300 tehtävää. Partiot todistivat moponuorten kokoontumisia sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan alueilla. Varsinais-Suomessa mopomiitti purettiin Telakkatiellä, koska kaikilla ei poliisin mukaan ollut tahtoa tai kykyä noudattaa poliisin kanssa sovittuja sääntöjä, annettuja ohjeita, eikä oikein lain kirjaintakaan. Ajo-oikeus ja rekisterikilvet poistettiin muutamalta osallistujalta.

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia on viikonlopun aikana Lounais-Suomessa kirjattu kahdeksan, törkeitä rattijuopumuksia yhdeksän ja rattijuopumuksia kymmenen. Iso osa rattijuopumuksista on aiheutunut huumausaineista. .

Sunnuntaipäivän aikana poliisi keskittyy rattijuopumusvalvontaan. Myös etsintäkuulutettuja on tarkoitus noutaa pyhäaamuna.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aimäävai?
Torille!
"Poliisi huomauttaa, että vaikka alkoholijuomien anastamisessa ei sinällään ole mitään epätyypillistä, kyseinen pullomäärä on tekotapa huomioiden kuluvan vuoden etelä-Satakunnan ennätys."

Varmaan putkassa heitetään high-faiveja alan henkilöiden kesken - harvoin sitä noin komeaa etelä-Satakunnan ennätystä näkee!

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.