Tapahtumat

Vuoden 2021 Unikeko loiskahti veteen Naantalissa – yksi elämänvaihe ylitetty

Jukka Vaso
Vuoden 2021 unikeko Jouni Mutanen matkalla veteen.
Vuoden 2021 unikeko Jouni Mutanen matkalla veteen.

Vuoden 2021 Valtakunnan viralliseksi unikeoksi on valittu Naantalin ex-kaupunginjohtaja Jouni Mutanen. Valinta julkistettiin kastamalla Mutanen mereen tänään tiistaina, Unikeonpäivänä.

Perinteinen kaste järjestettiin Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa aamuseitsemältä.

Mikkelissä syntynyt Mutanen opiskeli Helsingissä oikeustiedettä. Alkuun hän työskenteli lakimiestehtävissä. Muuttoauto toi perheen 1980-luvun puolivälissä Varsinais-Suomeen. Naantalin kaupunginjohtajuus kutsui vuonna 2014. Hän jatkaa työtään kaupungilla elokuun loppuun saakka, mutta luovutti kaupunginjohtajan tehtävänsä seuraajalleen Laura Leppäselle eilen maanantaina.

Syksyllä Mutasella alkaa uusi elämänvaihe osa-aikaisena konsulttina ja eläkeläisenä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Naantalin kaupunginjohtajan kauttaan Jouni Mutanen luonnehtii antoisaksi ja haasteelliseksi.

– Naantali on pieneksi kaupungiksi yllättävän monipuolinen, hän kertoo Visit Naantalin tiedotteessa.

Mutanen on työssään pitänyt tärkeänä päämääränä Naantalin vetovoiman lisäämistä asuinkaupunkina. Kaavoitukseen ja kilpailukykyiseen asuntotonttitarjontaan on panostettu. Naantalin vetovoima asuinkaupunkina onkin selvästi kasvanut 2010-luvun puolivälistä lähtien, tiedotteessa kerrotaan.

Naantali on nykyään muuttovoittokaupunki. Myös uusia yritysalueita on kaavoitettu ja Luonnonmaalle nousee 2020-luvulla Naviren yritysalue. Myös taloudellinen tilanne on Visit Finlandin mukaan hyvä.

– Olen saanut tehdä töitä osaavien, innostuneiden ja ahkerien työkavereiden kanssa. Yhdessä tekeminen heidän kanssaan on ollut erittäin antoisaa, josta lämmin kiitos kaikille, kehuu Mutanen.

Lue myös:

Naantalissa vietettävässä Unikeonpäivässä pääartistina nähdään Diandra – ennen unikeoksi joutuminen oli kiusallisempaa


Unikeko 2021

Naantalin ex-kaupunginjohtaja Jouni Mutanen

Syntynyt Mikkelissä.

Opiskeli Helsingissä oikeustiedettä.

Työskenteli alkuun Sosiaalihallituksessa lakimiestehtävissä.

Muutti 1980-luvun puolivälissä Varsinais-Suomeen.

Työskenteli alkuun Velkuan ja Lemun kunnanjohtajana.

Toimi Siilinjärven kunnanjohtajana lähes 18 vuotta.

Valittiin Naantalin kaupunginjohtajaksi vuonna 2014.

Luovutti kaupunginjohtajan tehtävänsä seuraajalleen Laura Leppäselle 26. heinäkuuta.

Jatkaa työtään kaupungilla elokuun loppuun saakka.

Syksyllä Mutasella alkaa uusi elämänvaihe osa-aikaisena konsulttina ja eläkeläisenä. Hän aloittaa lokakuun alusta johtavana asiantuntijana FCG Finnish Consulting Group Oy:ssä.

Tämän lisäksi hän on toiminut myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana ja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän johtajana.

Viettää aikaa mielellään huhtikuussa syntyneiden lastenlastensa kanssa.

Edeltävien vuosien unikeot

2020 Naantalin vierasvenesatama Oy:n yrittäjät: Petri ja Satu Silvo sekä Anna-Maija ja Miska Pekkola perheineen

2019 KTM Markku Tuuna

2018 toimitusjohtaja Tapani Bastman

2017 yrittäjä Tuomas Levanto

2016 toimittaja Lassi Lähteenmäki

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.